Loviisan Vesiliikelaitos hakee palvelukseensa vesiliikelaitoksen johtajaa
Loviisan Vesiliikelaitos on kunnallinen liikelaitos, joka huolehtii Loviisan kaupungin vesihuollosta. Liikelaitos on kaupunginhallituksen alainen ja sillä on oma johtokunta. Laitoksen liikevaihto on noin neljä miljoonaa euroa. Henkilökuntaa on noin 15 henkeä. Vesiliikelaitoksen johtajan nimittää Loviisan kaupunginhallitus.
Nykyisen viranhaltijan jäädessä eläkkeelle Loviisan Vesiliikelaitos hakee palvelukseensa vesiliikelaitoksen johtajaa 1.11.2022 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Vesiliikelaitoksen johtajan vakinaisen viran tehtäviin kuuluu liikelaitoksen hallinnollinen, taloudellinen ja operatiivinen johtaminen sekä laitoksen toiminnan kehittäminen. Johtaja toimii johtokunnan esittelijänä. Hän on tarvittaessa kaupungin johtoryhmän jäsen ja voi osallistua elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen johtoryhmän kokouksiin.
Virkaan valittavalta edellytetään soveltuvaa alempaa tai ylempää korkeakoulututkintoa tai vastaavaa vanhempaa tutkintoa sekä riittävän monipuolista kokemusta vesihuolto- ja/tai yhdyskuntatekniikkaan liittyvistä tehtävistä sekä johtamiskokemusta. Molempien kotimaisten kielten taitoa pidetään etuna. Vähintään B-luokan ajokortti vaaditaan. Arvostamme hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, asiakaspalveluhenkisyyttä ja oma-aloitteisuutta.
Työaika on 36,25 tuntia viikossa. Tehtäväkohtainen palkka on 5 075 euroa kuukaudessa. Muut työehdot määräytyvät kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (TS) mukaan. Viran täyttämisessä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
Kirjalliset hakemukset osoitetaan Loviisan Vesiliikelaitokselle, ja ne on toimitettava viimeistään 3.10.2022 klo 15.00 mennessä osoitteeseen Loviisan Vesiliikelaitos, Chiewitzinkatu 14, 07900 Loviisa tai sähköpostitse osoitteeseen markku.paakkarinen@loviisa.fi.
Tarkempia tietoja antaa vesiliikelaitoksen johtaja Markku Paakkarinen, puh. 0440 555 409.