17.04.2018 Satahanka kokoaa Loviisaan lähes 1400 partiolaista Kansainvälinen meripartioleiri Satahanka XIII kokoaa kesällä 1371 partiolaista Loviisan Rönnäsiin. Viikon ajaksi Rönnäsiin rakennetaan pieni kylä, jonne kokoontuu partiolaisia ympäri Suomen. Leiri järjestetään 30.7.-6.8.2018. Leiri on suunnattu 12-vuotiaille ja siitä ylöspäin, mutta leirille osallistuu kaiken ikäisiä partiolaisia perheleiriläisistä kokeneisiin konkareihin. Leirille saapuu myös kansainvälisiä vieraita. Satahangalla järjestetään jokaiselle ikäkaudelle omaa ohjelmaa. Leirin teema on ”minun mereni” ja ohjelma on sen mukaista. Leiriläiset tulevat tutustumaan esimerkiksi Itämeren historiaan ja joutuvat pohtimaan ihmisen vaikutuksia mereen ja sen tulevaisuuteen. Leiriläiset pääsevät merelle purjehtimaan ja kokeilemaan erilaisia vesikulkuneuvoja. Leiriltä kotiin lähtiessä onnekkailla on itse ommeltu merimiessäkki leirimuistona. – Onhan tää siistiä, että saadaan näin iso määrä porukkaa Satahangalle! Kävin tänään leirialueella fiilistelemässä, kohta se leirin rakentaminen alkaa ihan oikeasti! Toteaa leirinvarajohtaja Viljami Hätönen kun lopullinen ilmoittautuneiden määrä on selvillä. Aikuisille, jotka mahdollistavat leirin, järjestetään myös omaa ohjelmaa sekä oma kahvila, jossa voi pitää taukoja ja vaihtaa kuulumisia niin vanhojen kuin uusien tuttavien kanssa. Leirillä voi vaikka napata mukaan rannalle pehmiksen kesähelteiden aikaan tai juoda sateensuojassa lämmintä kaakaota sateen yllättäessä. Leirin fiilistelyä ja sen rakentamista voit seurata eri sosiaalisista medioista. Löydät Satahangan Instagramista @satahankaxiii ja Facebookista @satahanka. Kuva: Jukka Koskelainen Jaa: Linkki kopioitu leikepöydälle