Aamuvuorokokeilu Loviisasta Porvooseen alkaa 14.2.2022

Loviisan keskustasta alkaa maanantaina 14.2.2022 liikennöidä Kasilinjan aamuvuoro kokeiluluonteisesti Porvooseen. Vuoro lähtee linja-autoasemalta kello 6.55. Koskenkylään saavutaan aikataulun mukaan kello 7.15 ja Porvooseen kello 7.45. Reitti kulkee maantietä 170 eli vanhaa Porvoontietä pitkin.

Pikku kulttuuripolku kasvaa – lisää taidesalkkuja Loviisan päiväkoteihin

Kaveriksi koulujen kulttuuripoluille käynnistyi jo syksyn 2019 aikana varhaiskasvatukselle suunnattu Pikku Kulttuuripolku. Pikku Kulttuuripolun tehtävänä on tarjota materiaalia ja ideoita kulttuurikasvatuksen tueksi päiväkotien henkilökunnalle. Materiaalit ovat lainattavien taidesalkkujen muodossa. Perimmäisenä ajatuksena on saattaa taiteet ja kulttuuri osaksi arkea, ja salkkujen materiaalia voi hyödyntää missä hetkessä vain. Lisäksi jo salkun saapuminen päiväkotiin sekä sen avaaminen ryhmässä voivat olla oma ohjelmanumeronsa!

Naisenergiaa ympäristön hyväksi!

Loviisasta löytyy ilahduttavasti oma-aloitteellisuutta roskien keräämiseen. Ympäristönsuojelutoimiston tietoon on tullut pari aktiivista asukasta. He ovat tarttuneet toimeen ja lähteneet itse siivoamaan lähiympäristönsä roskia. Tämä on erinomaista aktiivisuutta, sillä valitettavan paljon ympäristöön edelleen heitetään roskia ja jätteitä.