04.05.2018 Harjurinteen koulun sisäilmatutkimuksista lisätietoa toukokuussa Tulokset Harjurinteen koulussa ja Loviisan lukiossa keväällä 2018 tehdyistä rakenne- ja sisäilmatutkimuksista valmistuvat toukokuun alkupuolella. Raportit sekä uudessa että vanhassa osassa tehdyistä tutkimuksista koostaa tutkimukset tehnyt Sitowise Oy. Kerromme tutkimustuloksista, tulevista korjauksista ja syksyn väistötiloista kaikille avoimessa tiedotustilaisuudessa tiistaina 15.5.2018. Kellonaika ja paikka ilmoitetaan mahdollisimman pian. Tulokset Harjurinteen koulun uudemmassa osassa tehdyistä tutkimuksista saadaan toukokuun alkupuolella. Tulosten perusteella Loviisan kaupungin tilapalvelut laatii suunnitelmat siitä, mitä korjauksia uudempi osa vaatii. Myös Porvoon ympäristöterveydenhuolto analysoi tuloksia ja antaa toukokuun lopulla lausunnon siitä, onko rakennuksessa turvallista oleskella. Ympäristöterveydenhuolto kuulee myös koulu- ja työterveyshuoltoa. Harjurinteen koulun vanhemmassa osassa tehtyjen tutkimusten tulokset valmistuvat Sitowise Oy:n mukaan tiedotustilaisuuteen mennessä. Silloin myös vanhan osan korjaussuunnitelmista voidaan kertoa enemmän. Väistötiloja etsitty suurennuslasilla Loviisan kaupunginhallituksen huhtikuun alussa tekemän päätöksen perusteella sekä sivistystoimi että tilapalvelut ovat etsineet sinnikkäästi väistötiloja, jonne uuden puolen oppilaat voitaisiin sijoittaa välittömästi. Oppilaita on siirretty Valkon kouluun, Satamataloon ja Almintaloon. Muita nopeasti koulukäyttöön muokattavia, terveellisiä ja tarpeeksi isoja tiloja on ollut mahdotonta löytää laajasta kartoituksesta huolimatta. Siksi Harjurinteen koulussa joudutaan turvautumaan yksilökohtaisiin ratkaisuihin lukukauden loppuun saakka. Syksyllä muutto – hallitus päättää, minne Harjurinteen koulun uuden osan oppilaille ja henkilökunnalle hankitaan väistötilat syksyksi 2018 riippumatta toukokuussa valmistuvien tutkimusten tuloksista. Kaupunginhallitus ottaa maanantaina 7.5. kantaa kolmeen eri vaihtoehtoon. Asia hallituksen esityslistalla Loviisan kaupunki ja Harjurinteen koulun uuden osan rakentanut Skanska Oy jatkavat edelleen neuvotteluja asianajajien välityksellä mahdollisten rakennusvirheiden korvaamisesta. Rakennusyhtiö teettää omia tutkimuksia rakennuksessa. Jaa: Linkki kopioitu leikepöydälle