Suolatorin metsä pääsiäisasuun ja pinoon

Loviisan Suolatorin talvinen metsä alkaa pääsiäisen myötä pikkuhiljaa väistyä kesän tieltä. Koska tontut ja puut ovat juurtuneet paikoilleen melko sitkeästi, on kutsuttu pääsiäisen voimat apuun.

Kevättanssiaiset Seurahuoneella 23.4.2022 kello 19–24

Kaikille tanssin ystäville on tarjolla laadukasta tanssimusiikkia aikuiseen makuun lauantaina 23. huhtikuuta Loviisan Seurahuoneella osoitteessa Itäinen Tullikatu 7, 07900 Loviisa. Illan aikana esiintyy kaksi orkesteria ja lauluryhmä, joiden tahtiin yleisö voi tanssia. Ovet avataan kello 19, ja kello 20 lavalle nousee Tom Bildon johtama Loviisa Big Band. Laulukvartetti Lovisette esiintyy myös Loviisa Big Bandin kanssa illan aikana.

Perusturvalautakunta päättää kokouksessaan 7.4.2022 seniorirahaston varojen käytöstä vuonna 2022

Perusturvalautakunta päättää kokouksessaan 7.4.2022 seniorirahaston varojen käytöstä vuonna 2022. Ehdotuksena on, että seniorirahaston varoista hankitaan tehostettuihin asumispalveluyksikköihin kaksi geriatrista tuolia. Kotihoitoon ehdotetaan hankittavan ergonomista työskentelyä ja työtapaturmien ennaltaehkäisyä tukemaan kaksi ylösnousutukea, 12 liukulautaa sekä 12 nostovyötä. Lisäksi ehdotuksena on käyttää 6 000 euroa säännöllisten liikuntaryhmien järjestämiseksi tehostettuihin palveluasumisyksiköihin ja 5 000 euroa seniorijuhlan ja ohjelman järjestämiseen vanhustenviikolla.

Loviisanleivos haastaa runebergintortun – Osallistu kilpailuun!

Loviisan kaupunki julistaa uuden Loviisanleivos-kilpailun. Kilpailu on avoin kaikille. Semifinaali kisataan torstaina 12.5. kello 15 Lovisavikens skolassa. Semifinaalista 3–5 leivosta etenee lauantaina 14.5. kello 12 käytävään finaaliin, joka pidetään Komedantintalossa. Voittajan julistaa monipuolinen ja nimekäs tuomaristo, jonka jäsenet paljastetaan myöhemmin.

Puhallinyhtye Tuultenpesä konsertoi Loviisan seurakuntakodissa 27.3.

Tuultenpesä on suomalais–ruotsalainen perinteisiä kansanomaisia soittimia soittava puhallinyhtye, joka sai alkunsa suomalaisen Wind on Windin ja ruotsalaisen Zephyrin yhteistyöhankkeena keväällä 2016. Yhtye, jossa soittavat kansanpuhaltimien huiput Suomesta ja Ruotsista, konsertoi nyt Loviisan seurakuntakodissa, Itäinen Tullikatu 6, sunnuntaina 27.3.2022 kello 14. Liput maksavat ovelta 10 euroa ja ne voi maksaa käteisellä tai kortilla.

Kalevalan päivä Loviisassa 28.2.2022

Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon nimettiin joulukuussa 2021 kaustislainen viulunsoittoperinne, ja samassa kokouksessa luetteloon nimettiin myös yhteispohjoismainen limisaumaveneperinne. Näitä kunnioittaen juhlistetaan Kalevalan päivää Loviisassa 28.2.2022 kello 18 alkaen Perinnekeskus Kuggomissa!