Haddom skolan lakkautusehdotus kaupunginhallituksessa 24.1.2022

Kuulemisten ja lapsivaikutusten arviointikyselyiden suorittamisen jälkeen Haddom skolan lakkautusehdotusta käsitellään nyt kaupunginhallituksessa 24.1.2022. Kaupunginhallitus ottaa myös kantaa uuteen kulttuurin ja kulttuurimatkailun edistämisohjelmaan, jota työryhmä on tarkentanut kaupunginhallituksen ohjeistuksen mukaisesti.

Kaupunginjohtajan uudenvuodentervehdys

Hyvät loviisalaiset!
Vuosi on loppusuoralla, ja suuntaamme katsetta pikkuhiljaa kohti vuotta 2022. Odotamme innolla hieman helpompaa, iloisempaa ja parempaa vuotta, jonka toivon ja uskon merkitsevän meitä kurittaneen pandemian loppua.

Sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet kielletään ja sisäliikunta- ja yleisötilojen käyttöä rajoitetaan myös Loviisassa 28.12.2021 alkaen

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on 23.12.2021 päättänyt kieltää Uudellamaalla, ja siten myös Loviisassa, kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset ajalla 28.12.2021–17.1.2022, henkilömäärästä riippumatta. Lisäksi tiettyjä asiakas- ja yleisötiloja määrätään suljettavaksi ajalla 28.12.2021–10.1.2022. Koronapassia ei voi käyttää rajoitusten vaihtoehtona.

Haddom skolan lakkauttaminen etenee kaupunginhallitukseen

Kasvatus- ja sivistyslautakunnan ruotsinkielinen koulutusjaosto päätti kokouksessaan 14.12.2021 esittää kaupunginhallitukselle, että ruotsinkielisen alakoulun Haddom skolan toiminta lakkautetaan 1.8.2022 ja lakkauttamiseen liittyvät prosessit aloitetaan. Lopullisen päätöksen asiassa tekee kaupunginvaltuusto.