Agricola-projekti

Pernajan kunnan ja Turun yliopiston arkeologian oppiaineen yhteistyöhankeessa tutkittiin Pernajassa 1500-luvun alussa syntyneen Mikael Agricolan aikaa arkeologisin keinoin.

Strömforsin ruukin historiaa

Strömforsin ruukki on yksi Suomen vanhimmista rautaruukeista. Kymijoen läntisimmän haaran vedet pyörittivät Strömforsin rautaruukin vesirattaita yli 250 vuoden ajan pitäen vesivasarat liikkeessä sekä sepät ja sällit kiireisinä.

Museot

Loviisan kaupungin museon alaisuuteen kuuluu kolme museokohdetta, Komendantintalo Loviisan keskustassa, Strömforsin ruukin pajamuseo Ruotsinpyhtäällä sekä Viirilän kotiseutumuseo.

Komendantintalo

Tervetuloa Loviisan kaupungin museoon löytämään jotain vanhaa!
Loviisan kaupungin museo perustettiin 1904 ja toimii vuonna 1755 rakennetussa Komendantintalossa. Täällä voit kokea pienen kaupungin suuri historia!

Loviisan kaupungin museon kokoelmat

Loviisan kaupunki on perustettu vuonna 1745 ja Loviisan kaupungin museo on toiminut kaupungissa vuodesta 1904 lähtien. Museon kokoelmat edustavatkin paikallista kaupunkikulttuuria 1700-luvun keskivaiheilta saakka. Myöhemmin kuntaliitosten myötä museokokoelmat ovat täydentyneet muun muassa Viirilän kotiseutumuseon talonpoikais- ja käsityökulttuuria edustavalla esineistöllä sekä Ruukin pajamuseon kokoelmalla.