Voivatko esineet vangita menneisyyttä?

Näyttely ”Kuolemattomat – esineiden muisti” tutkii, kuinka esineet voivat tallentaa jälkiä menneiltä ajoilta. Loviisan kaupungin museossa on esillä sekä ennestään tunnettuja helmiä että tähän asti huomaamatta jääneitä aarteita museon kokoelmista. Näyttelyssä on mukana myös taiteilijoita, jotka ovat luoneet uutta, jännittävää taidetta lähtökohtana museon kokoelmista peräsin olevat kuvat ja esineet.

Ruotsalaisuuden viikko – Svenska veckan Loviisassa 2019

Ruotsalaisuuden viikko eli Svenska veckan on Folktingetin koordinoima, 17 paikkakunnalla järjestettävä ruotsinkielinen kulttuuritapahtuma marraskuun alussa. Tänä vuonna 100-vuotisjuhliaan viettävä Folktinget on järjestänyt Svenska veckan kulttuuriviikkoa syksystä 2000 lähtien. Loviisa on ollut mukana vuodesta 2010.

Avoin Ateljee -näyttely Almintalossa 5.10.—30.11.2019

Tervetuloa piirtämään seinille! Avoin Ateljee on yhteisötaidenäyttely, joka ylistää luovuutta, maalaamista ja piirtämistä, se osallistuttaa näyttelyvieraat, sillä he itse tuottavat näyttelyn sisällön. Galleria tulee toimimaan avoimena tilana, jossa kaikki näyttelykävijät saavat luoda sisältöä, ja näyttely kasvaa ja muuttuu koko näyttelyn ajan.

Lauantaina 5.10. näyttelyn avajaiset sekä "Live Talkshow" klubi-ilta, jossa Mirella Pendolin haastattelee taiteilija/ anarkofloristi Ilona Valkosta ja esittää tulkintoja hänen valitsemistaan kappaleista. Avajaiset klo 18 ja talkshow klo 19.30 alkaen, tervetuloa!