Viirilän kotiseutumuseossa tänä kesänä paikallisoppaita

Vinkki matkailijoille: jos haluatte tavata paikallisia, suunnatkaa Viirilän kotiseutumuseolle! Tänä vuonna Viirilän museon aukiolosta vastaa innokas ja asiantunteva opastiimi Ruotsinpyhtään Kymijokilaakson kylien kyläyhdistyksestä. Museon pihapiirissä kuullaan tänä kesänä erityisen paljon musiikkia.

Loviisan kesä on täynnä tarjontaa  

Loviisa tarjoaa ison määrän nähtävää ja koettavaa kesän 2021 aikana. Loviisassa on saaristoa, ruukki- ja linnoitushistoriaa, kartanoita, maaseutua ja yllin kyllin luontokohteita. Iso osa Loviisan matkailukohteista ja palveluista avautuu kesäkuun alussa.

Paparazzi – Aatos Åkerblomin ainutlaatuiset valokuvat Loviisasta nyt esillä museossa

Loviisalainen valokuvaaja Aatos Åkerblom (1916-1997) dokumentoi tiloja, joita kukaan muu ei ollut keksinyt valokuvata. Hän pääsi kameroineen kaikkialle ja oli aina valmiina nappaamaan kuvan ennen kuin hetki oli ohi. Loviisan kaupungin museon näyttelyssä esitellään 1960- ja 1970-lukujen valokuvia, jotka löytyivät hänen jäämistöstään. Aatos Åkerblomin kuvat on ottanut talteen ja digitalisoinut Eddie Bruce.

Kulttuuri kylässä tuo kulttuuria itäuusmaalaisiin kyliin, nyt etsitään taiteilijoita ja luovan alan ammattilaisia mukaan yhteistyöhön!

Itäisellä Uudellamaalla on keväällä 2021 käynnistynyt Kulttuuri kylässä -kehittämistehtävä, jonka tavoitteena on löytää uusia tapoja toteuttaa kulttuuritoimintaa itäisellä Uudellamaalla ja erityisesti alueen kylissä ja lähiöissä. Tavoitteena on samalla työllistää alueella asuvia ja toimivia taiteilijoita ja luovan alan ammattilaisia. Hankkeen nettisivut on avattu osoitteessa: www.porvoo.fi/kulttuuri-kylassa

Minun Loviisa eri vuodenaikoina – valokuvakilpailu lapsille ja nuorille

Minun Loviisa – Miltä Loviisa näyttää sinun silmin eri vuodenaikoina? Käytä mielikuvitustasi, huomioi yksityiskohtia ja nosta esiin kokonaisuuksia. Mikä on sinun lempipaikkasi tai kohteesi Loviisassa? Millaisia elämyksiä ja tunteita Loviisa herättää sinussa? Entä millaisena sinä haluaisit Loviisan näyttäytyvän vierailijalle?
Kerro se kuvin!

Kilpailukuvat kootaan Loviisan Yrittäjät ry:n kuvapankkiin ja valokuvista järjestetään kaksi valokuvanäyttelyä kulttuurikeskus Marilynissä, Loviisassa.