Muistutus pääkirjaston sijainnista ja aukioloajoista
Loviisan pääkirjasto muuttaa väistötiloihin toukokuussa 2018. Siihen asti pääkirjasto toimii nykyisessä osoitteessaan rajoitetuin aukioloajoin.
Elävää historiaa Komendantintalossa
1700-luvun aatelisrouvan pukeutumisnäytös ja toiminnallisia työpajoja Loviisan kaupungin museon ohjelmassa hiihtolomaviikolla.
Vihan väreissä -näyttely kertoo sisällissodasta Loviisan seudulla
Tänä keväänä Loviisan kaupungin museon Komendantintalossa eläydytään sadan vuoden takaisiin synkkiin tapahtumiin. Näyttely Vihan väreissä pyrkii selvittämään, mitä sisällissodan aikana tapahtui Loviisan seudulla ja miten paikallisväestö eli tapahtumien keskellä.
Merja Sillanpää on kansalaisopistojen uusi rehtori
Loviisan kaupungin sivistyslautakunta teki valinnan kokouksessaan 31.1.2018.
Viktor Kantele valittiin vuoden urheilijaksi
Loviisan kaupungin vapaa-aikalautakunta valitsi kokouksessaan 30.1.2018 aitajuoksija Viktor Kanteleen vuoden urheilijaksi.
Strömfors vuoden uusmaalainen kylä
Uudenmaan maakuntahallitus on valinnut vuoden 2018 uusmaalaiseksi kyläksi Loviisan Strömforsin.
Loviisan lapset saivat oman Suomi 100 -laulun
Paikalliset muusikot Mirella Pendolin-Katz ja Kalle Katz sävelsivät Suomen satavuotisjuhliin lastenlaulun. Katso laulun ensiesitys päiväkotilasten itsenäisyyspäiväjuhlassa 7.12.2017.
Näin Loviisassa juhlittiin Suomen itsenäisyyttä – katso kuvat!
Suomen satavuotissynttäreitä juhlittiin eri puolilla kaupunkia sinivalkoisissa tunnelmissa. Koostimme parhaat palat kuvakavalkadiksi.
Joulukuusi saapui torille Tesjoelta
Upea, 20-metrinen metsäkuusi tuotiin torstaina Loviisan torille myrskytuulta uhmaten. Katso miltä näytti, kun kuusi siirrettiin paikalleen!
Meripartioleiri Satahanka järjestetään ensi kesänä Loviisassa
Satahanka on 4–6 vuoden välein järjestettävä Suomen Partiolaisten – Finlands Scouter ry:n tapahtuma, joka kokoaa yhteen meripartiolaisia ja meripartiosta kiinnostuneita ympäri Suomea. Leirille odotetaan myös kansainvälisiä vieraita.