07.05.2018 Pääkirjaston kirjoja lahjoitetaan loviisalaisille Loviisalaisilla ja muilla kirjojen ystävillä on toukokuussa 2018 mahdollisuus hankkia omaan käyttöön Loviisan pääkirjaston kirjoja. Väistötiloihin muuttavan pääkirjaston teoksia ei siirretä uusiin tiloihin, vaan osa kirjoista lahjoitetaan. Lue lisää
09.03.2018 Kirjastojen valikoima kasvaa uuden yhteistyön myötä Kaksitoista uusmaalaista kuntaa tiivistävät yhteistyötään uuden yhteisen Helle-nimisen kirjastokimpan muodossa. Lue lisää
19.02.2018 Muistutus pääkirjaston sijainnista ja aukioloajoista Loviisan pääkirjasto muuttaa väistötiloihin toukokuussa 2018. Siihen asti pääkirjasto toimii nykyisessä osoitteessaan rajoitetuin aukioloajoin. Lue lisää
27.12.2017 Pääkirjaston sanomalehdet kumppanuustalo Kulmassa Vuodenvaihteen jälkeen voit lukea pääkirjaston sanomalehtiä kumppanuustalo Kulmassa. Lue lisää
04.12.2017 Loviisan pääkirjasto väistötiloihin, kaupunginjohtajan sopimus valtuustoon Loviisan kaupunginhallitus on päättänyt, että Loviisan pääkirjaston toiminta siirtyy väistötiloihin Kuningattarenkatu 3:ssa sijaitsevaan kiinteistöön. Hallitus käsitteli kokouksessaan 4.12.2017 myös kaupunginjohtajan johtajasopimusta ja uuden perusturvajohtajan valintaa. Lue lisää
13.11.2017 Päätös pääkirjaston väistötiloista siirtyy joulukuulle Loviisan kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 13.11.2017 palauttaa kysymyksen pääkirjaston väistötiloista uuteen valmisteluun. Lue lisää
17.10.2017 Kirjastoauto alkaa ajaa 23.10. Kirjastoauto on taas liikenteessä maanantaista 23.10. alkaen. Lue lisää