02.02.2022 Lasten kulttuuriviikkoja vietetään Loviisassa 6.–27.2.2022 Lasten kulttuuriviikkoja vietetään jo 40. kerran, ja tällä kertaa teemalla Kaikkien juhla! Vallitsevan tilanteen vuoksi juhlat hieman muuttuivat suunnitellusta, mutta ei anneta sen haitata – aina voi silti juhlistaa lasten kulttuuria! Luvassa on monipuolinen ohjelmakattaus kulttuuri- ja taideohjelmaa esitysten, työpajojen ja tapahtumien muodossa Kymenlaakson ja Loviisan alueella. Suuri osa esityksistä on siirretty joko myöhempään ajankohtaan tai digitaaliseen muotoon, mutta näyttelyitä ja satupolkuja ynnä muuta sellaista on silti mahdollisuus käydä katsomassa ihan livenä. Lue lisää
27.12.2021 Sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet kielletään ja sisäliikunta- ja yleisötilojen käyttöä rajoitetaan myös Loviisassa 28.12.2021 alkaen Etelä-Suomen aluehallintovirasto on 23.12.2021 päättänyt kieltää Uudellamaalla, ja siten myös Loviisassa, kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset ajalla 28.12.2021–17.1.2022, henkilömäärästä riippumatta. Lisäksi tiettyjä asiakas- ja yleisötiloja määrätään suljettavaksi ajalla 28.12.2021–10.1.2022. Koronapassia ei voi käyttää rajoitusten vaihtoehtona. Lue lisää
14.12.2021 Kirjastoauto on joululomalla 23.12.–9.1. ja toimii äänestysbussina 12.–15.1.2022 Kirjastoauto viettää joululomaa 23. joulukuuta alkaen ja palaa reitilleen jälleen 10. tammikuuta. Pari päivää myöhemmin kirjastoauto muuttuu äänestysbussiksi ja palvelee ennakkoäänestyspaikkana 12.–15.1.2022. Lue lisää
26.11.2021 Tunnelmallinen joulutapahtuma Loviisa Campingillä lauantaina 11.12.2021 kello 12–17 Loviisa Campingin leirintäalueella osoitteessa Kapteenintie 1 järjestetään tunnelmallinen joulutapahtuma lauantaina 11.12.2021 kello 12–17. Myynnissä on käsityötuotteita ja herkkuja, ja lisäksi joulukahvila on avoinna. Luvassa on ohjelmaa ja tekemistä kaikille joulumielisille. Lue lisää
22.11.2021 Forum Open – Nuorisotilan avoimet ovet 26.11.2021 kello 18–20 Forumin nuorisotilassa järjestetään avointen ovien ilta perjantaina 26.11.2021 kello 18–20. Kaikki ovat tervetulleita tutustumaan nuorisotoimen tiloihin ja toimintaan osoitteeseen Brandensteininkatu 13, 07900 Loviisa. Lue lisää
18.11.2021 Kaikki kirjastot ovat kiinni 30.11. Loviisan kaupunginkirjaston toimipisteet ovat suljettuina tiistaina 30.11. kirjastojärjestelmän palvelimen vaihdon vuoksi. Järjestelmän sulku alkaa maanantai-iltana 29.11. ja loppuu keskiviikkoaamuna 1.12. Lue lisää
11.10.2021 Hyvinvointilautakunta käsittelee 13.10.2021 hyvinvointisuunnitelmaa ja Sibeliuspäiviä 2022 Hyvinvointilautakunta kokoontuu 13.10. käsitelläkseen muun muassa Loviisan kaupungin ja Lapinjärven kunnan hyvinvointikertomusta vuosilta 2017-2020 ja hyvinvointisuunnitelmaa vuosille 2021-2024. Kokouksessa päätetään myös kamarimusiikkifestivaali Loviisan Sibeliuspäivien järjestäjästä vuodelle 2022. Lue lisää
11.10.2021 Kirjastoauto ei liikennöi maanantaina 18.10. Loviisan kirjastoauto ei poikkeuksellisesti aja maanantaina 18.10.2021 huollon vuoksi. Lue lisää
08.10.2021 Tarinoita ja taidetta satuviikolla 18.–24.10.2021 Yhdessä Koppa-verkoston (lasten ja nuorten kulttuuriverkoston) kanssa myös Loviisassa vietetään satuviikkoa 18.–24.10. Viikko rakentuu valtakunnallisen satupäivän ympärille, jota juhlitaan koko maassa maanantaina 18.10. Tänä vuonna Loviisan satuviikko sisältää muun muassa satuseikkailun kirjastoissa sekä koko perheen teatteriesityksen Strömforsin työväentalolla. Lue lisää