Strömforsin ruukin pajamuseo
Strömforsin ruukin pajamuseo sijaitsee kulttuurihistoriallisesti ainutlaatuisella ruukkialueella Ruotsinpyhtään kirkonkylässä noin 18 kilometrin päässä Loviisan keskustasta. Kymijoen läntisimmän haaran vedet pyörittivät Strömforsin rautaruukin vesirattaita noin 250 vuoden ajan pitäen vesivasarat liikkeessä sekä sepät ja sällit kiireisinä.

Strömforsin pajamuseossa voit tutustua entisajan rautaruukin toimintaan ja seppien työskentelyyn sekä nähdä millaisia välineitä käytettiin rautaesineiden, kuten naulojen ja työkalujen valmistamiseen.
Strömforsin ruukki on yksi Suomen vanhimmista rautaruukeista. Vapaaherra Johan Creutz rakennutti ruukin Kymijoen läntisimpään haaraan. Ruukkitoiminta alkoi rakennusten valmistuttua 1695. Ruukki sai privilegiot 5. helmikuuta 1698. Nimensä Strömfors ruukki sai vuonna 1744 uusilta omistajiltaan Anders Nohrströmiltä ja Jabob Forsellilta (aateloituna af Forselles). Vuonna 1790 ruukin johtoon nousi 31-vuotias Virginia af Forselles, joka johti Strömforsin ruukkia lähes 60 vuotta. Suurin osa edelleen ruukissa nähtävästä rakennuskannasta on peräisin hänen kaudeltaan.
Toistaiseksi pajamuseo toimii Yläpajassa ja Alapajassa.
Konttorimuseo on suljettu kesällä 2022.
Loviisan kaupungin museon ylläpitämä Strömforsin pajamuseo on avoinna kesäisin. Kulttuurihistorialliseen ruukkialueeseen on mahdollista tutustua vuoden ympäri. Myös pajamuseo on avoinna ryhmille sopimuksen mukaan.
Taontanäytökset 2024

Yläpajassa toimii entisajan rautapaja. Ruukin sepän taontanäytöksissä saat kokea, miten ennen vanhaan taottiin rautaa Strömforsin ruukissa.
Näytöksiä järjestetään 1.7.-17.8.2024 keskiviikkoisin ja lauantaisin kello 12–14. Seppä pitää noin viiden minutin tauon puolen tunnin välein.
Vapaa pääsy!
Opastetut kävelykierrokset ruukissa kesällä 2024
Strömforsin ruukilla järjestetään erilaisia kävelykierroksia kesän aikana. Alla lisätietoa kävelykierrosten sisällöstä. Paikkoja opastuksiin voi halutessaan varata etukäteen puhelimitse Yläpajan museo-oppailta soittamalla numeroon 040 630 2204. Löydät opastukset myös Loviisan tapahtumakalenterista.

Raudan taonnasta ruukin idylliin, opastettu kävelykierros
Kävelykierroksella kuulet yhden Suomen vanhimmista rautaruukin historiasta ja sen syntyvaiheista. Opit kankivasarapajan, manufaktuuripajan, sahan ja myllyn toiminnasta sekä näet, mitä kaikkea Strömforsin ruukissa tänä päivänä tehdään.
Aika:
kesäkuussa
- sunnuntaisin klo 12
- lauantaina 29.6 klo 12
heinäkuussa
- keskiviikkoisin klo 14
- sunnuntaisin klo 12
elokuussa
- sunnuntaisin klo 12
Lähtöpaikka: Pajamuseon yläpaja
Liput: 10 euroa, alle 18-vuotiaat 5 euroa. Alle 7-vuotiaat ilmaiseksi. Lippuja voi ostaa Yläpajan museolta käteisellä tai kortilla.
Vetäjinä Pajamuseon oppaat.

Strömforsin arkkitehtuuri- ja rakennushistoriakävely
Mikä on Strömforsin hiljainen yhteys Fagervikiin? Mitä ovat ruukin 1800-luvun koetalot? Entä mihin ruukin 1700-luvun musta kirkko katosi?
Tule mukaan kuulemaan ruukin arkkitehtuurin tarinoita. Kävelyn aikana tutustutaan Strömforsin ruukin tarinaan rakennushistorian ja arkkitehtuurin kautta. Kiinnitämme huomiota ruukin värikkääseen historiaan fyysisten, silmällä havaittavien muutosten kautta, sekä pohdimme myös maisemasta kadonneiden rakennusten kohtaloita ja merkityksiä. Matkalla keskustellaan myös ruukin materiaaliaikakausista ja tyylisuuntien muutoksia. Tämän kävelyn aikana rakennuksissa ei käydä sisällä.
Aika:
kesäkuussa
- perjantaina 7.6. klo 17.30 (HUOM. maksu kierroksen alussa vetäjälle, käteinen tai mobilepay)
- perjantaina 14.6 klo 16
heinäkuussa
- perjantaisin klo 12
elokuu
- Loviisan wanhat talot -viikonloppuna 24.8 ja 25.8. klo 16.
Lähtöpaikka: Strömforsin ruukin jokialtaan törmältä Myllyn vastapäätä.
Liput: 10 euroa. Lippuja voi ostaa ennen kierroksen alkua Yläpajan museolta käteisellä tai kortilla.
Vetäjänä rakennushistoriantutkija Astria Excell.

Virginia af Forsellesin draamaopastus
Rautarouva, vuorineuvoksetar Virginia af Forselles, johti ruukkia vuodesta 1790 vuoteen 1847. Tällä kävelykierroksella hän kertoo elämästään, työstään ja ruukin toiminnoista, joita hän johti tarmolla ja taidolla 57 vuotta.
Aika:
kesäkuussa
- lauantaina 15.6 klo 12
heinäkuussa
- lauantaisin klo 12
elokuussa
- lauantaina 3.8. klo 12
Lähtöpaikka: Kirkon edustalla oleva pieni puinen silta.
Liput: 10 euroa. Lippuja voi ostaa käteisellä tai kortilla etukäteen Yläpajan museolta tai noin 10 ennen opastuksen alkua kierroksen lähtöpaikalta. Huom 3.8. kierros on ilmainen Kymijokilaaksopäivien kunniaksi.
Virginian roolissa Marjut Ståhls.