- Hankintaehdotus
- Loviisa Camping
- Matkailijan Loviisa
- Harrastukset ja vapaa-aika
- Kirjastot ja aukioloajat
- Kulttuuri
- Museot
- Kansalaisopisto
Varhaiskasvatus ja koulut
Loviisan kirjastot tekee yhteistyötä varhaiskasvatuksen ja koulujen kanssa. Kirjastot järjestää esimerkiksi satutunteja, kirjavinkkauksia, kirjastovierailuja, lapsille ja nuorille suunnattuja näyttelyitä, tapahtumia, tiedonhaun opastusta sekä erilaisia työpajoja. Toimintaa suunnitellaan ja järjestetään myös moniammatillisesti kulttuuri- ja liikuntapalveluiden, nuorisopalveluiden sekä muiden kumppaneiden kanssa.
Varhaiskasvatus
Löydät ajantasaista tietoa Loviisan kirjaston ja varhaiskasvatuksen yhteistyöstä omalta Peda.net-sivustolta. Sivustolta löytyy tietoa esimerkiksi kirjastovierailuista, satunneista, kirjasuosituksista, yhteisökortista sekä Pikku-Kulttuuripolun lainattavista materiaalisalkuista.
Pikku-Kulttuuripolku
Varhaiskasvatuksella on oman kulttuuripolun, Pikku-Kulttuuripolun tehtävänä on tarjota materiaalia kulttuurikasvatuksen tueksi varhaiskasvatuksen henkilökunnalle, muun muassa materiaalisalkkujen muodossa. Varhaiskasvatuksen henkilöstö voi tilata ja lainata haluamansa salkun kirjaston kautta. Lisätietoja ja ohjeet löytyy Peda.net-sivustolta.
Kouluyhteistyö
Löydät ajantasaista tietoa Loviisan koulujen ja kirjastojen välisestä yhteistyöstä omalta Koulu & kirjasto Peda.net -sivustolta.
Sivustolta löytyy tietoa esimerkiksi kirjastovierailuista, kirjavinkkauksista, luokkakortin (yhteisökortti) hankkimisesta, kirjaston uutiskirjeestä, kouluille järjestettävistä näyttelyistä sekä kiertävistä kirjasarjoista.
Kulttuuripolku
Loviisan kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelma, Kulttuuripolku, tutustuttaa kaikki esi- ja perusopetuksen oppilaat vuosittain eri taiteen ja kulttuurin lajeihin, koulupäivän aikana. Loviisan kirjastot tarjoavat Kulttuuripolkuun kaksi etappia:
- Kaikki kaupungin esikoululaiset kutsutaan lukukauden aikana vierailulle Loviisan kaupunginkirjastoon. Vierailu sisältää kierroksen kirjastossa ja satutunnin.
- Kirjasto järjestää kolmannen luokan oppilaille kirjavinkkauksen.
Kulttuuripolun toteutusta varten kirjastonhoitaja ottaa yhteyttä opettajiin sähköpostitse. Tämän jälkeen vierailut voi varata Peda.netin varauskalenterista.
“Kirjastotoiminnalla vahvistetaan oppilaiden yleissivistyksen ja maailmankuvan laajenemista ja avartumista. Yhdessä koulu ja kirjasto ohjaavat elinikäiseen oppimiseen ja aktiiviseen kansalaisuuteen.“ Perusopetuksen opetussuunnitelma 2016,