Kasvaako maillasi erityisen kaunis tai maisemallisesti merkittävä puu tai puuryhmä vai sijaitseeko niillä erikoinen kalliomuodostelma tai siirtolohkare? Omasta esityksestäsi rakennus- ja ympäristölautakunta voi määrätä kohteen rauhoitetuksi luonnonmuistomerkiksi.
Luonnonmuistomerkillä tarkoitetaan luonnonmuodostumaa, jota sen kauneuden, harvinaisuuden, maisemallisen merkityksen, tieteellisen arvon tai muun vastaavan syyn johdosta on aihetta suojella. Loviisan ja Lapinjärven alueella sijaitsevat luonnonmuistomerkit ovat puita, siirtolohkareita ja hiidenkirnuja. Suurin osa luonnonmuistomerkeistä on rauhoitettu 1960-luvulla ja ne sijaitsevat yksityismailla.
Loviisan kaupungin omistamilla alueilla sijaitsee kaksi rauhoitettua luonnonmuistomerkkiä: Harmaakallion alueella kasvava käärmekuusi ja Haravankylässä kasvava harvinaisen kookas mänty. Haravankylän männyn ikä on arviolta 300–350 vuotta.
Rauhoitetun luonnonmuistomerkin vahingoittaminen tai turmeleminen on kielletty. Rauhoitetut luonnonmuistomerkit on merkitty maastoon kylteillä. Mikäli rauhoitukselle ei enää ole perusteita, luonnonmuistomerkin rauhoittamisen lakkauttamista voit hakea rakennus- ja ympäristölautakunnalta.
Luonnonmuistomerkin rauhoitusanomus on vapaamuotoinen Loviisan rakennus- ja ympäristölautakunnalle osoitettu kirje, josta ilmenevät seuraavat asiat:
Päätös kuulutetaan. Kun rauhoitus on saanut lainvoiman, siitä tehdään merkintä kiinteistörekisteriin. Maanomistajan tulee huolehtia luonnonmuistomerkin merkitsemisestä maastoon annettujen ohjeiden mukaisesti.