20.04.2021 Vuonna 2001 syntyneiden ja sitä nuorempien ohjattu harrastustoiminta ulkona avataan 21.4.2021 alkaen Vuonna 2001 syntyneiden ja sitä nuorempien ohjattu harrastustoiminta ulkona avataan keskiviikkona 21.4.2021. Kaikki lasten ja nuorten harrastus- ja toimintamuodot on toteutettava ilman lähikontakteja. Kaupungin hallinnoimissa sisätiloissa voidaan järjestää ohjattua harrastustoimintaa vain vuonna 2008 ja sitä myöhemmin syntyneille. Ohjatussa harrastustoiminnassa on noudatettava seuraavia terveysturvallisuusohjeita: Harrastusryhmän kokoonpano on vakiintunut ja perustuu ennakkoilmoittautumiseen. Tilat avataan vain varattuja vuoroja varten eikä avoimelle käytölle. Vuoroja ei jaeta ulkopaikkakuntalaisille. Toiminnassa noudatetaan viranomaisten ja liikunnan osalta lisäksi Olympiakomitean antamia terveysturvallisuusohjeita turvaetäisyyksistä, käsihygieniasta ja kasvomaskien käyttämisestä. Ohjaajat ja 12 vuotta täyttäneet osallistujat käyttävät kasvomaskia, mikäli henkilöllä ei ole terveydellistä estettä kasvomaskin käyttämiselle. Kasvomaskin käyttöä edellytetään muulloin paitsi urheilusuoritusten aikana. Toiminta toteutetaan tavalla, jossa lähikontaktit voidaan välttää tai ne vähenevät merkittävästi. Harrastusryhmän koko on mitoitettava niin, että osallistujat voivat säilyttää turvavälin. Suurissa tiloissa voi toimia useampi ryhmä kuitenkin siten, että ryhmät eivät ole keskenään kontaktissa. Ryhmäkoon mitoittamisesta ja valvonnasta sekä muiden ohjeiden valvonnasta vastaa toiminnan järjestäjä. Ulkokenttien pukukopit ja huoltorakennukset pidetään suljettuina. Muut kuntakohtaiset koronavirusrajoitukset jatkuvat kuten aiemmin on päätetty. Yksityiskohtaiset tiedot voimassa olevista rajoituksista ja suosituksista löydät Loviisan kaupungin verkkosivulta Ajankohtaista koronaviruksesta Jaa: Linkki kopioitu leikepöydälle