Varhaiskasvatukseen liittyvät rajoitukset poistuvat 14.5. alkaen ja toiminta palaa uuteen normaaliin

Valtioneuvoston suositus pitää varhaiskasvatusikäiset lapset kotona päättyy 13.5.2020. Varhaiskasvatus on ollut avoinna kaikille sitä tarvitseville poikkeusolojen aikana.

– Varhaiskasvatukseen osallistuneille ja sinne tauon jälkeen palaaville lapsille oman lapsiryhmän ja tutun henkilöstön tapaaminen on tärkeä ja iloinenkin asia. Teemme kaikkemme, jotta varhaiskasvatukseen palaaminen toteutuisi niin lasten kuin aikuisten kannalta turvallisesti, toteaa varhaiskasvatuspäällikkö Sofia Hoff.

Vain terveenä varhaiskasvatukseen

On ensisijaisen tärkeää huolehtia siitä, että kukaan ei tule varhaiskasvatukseen, jos hänellä on mitään sairastumiseen viittaavia oireita. Tämä koskee sekä lapsia että aikuisia. Jos lapsi sairastuu päivän aikana, oireinen lapsi siirretään välittömästi erilliseen tilaan odottamaan vanhempaa aikuisen valvonnassa. Aikuinen välttää lähikontaktia sairastuneeseen säilyttäen riittävän etäisyyden.

Oireisten tulee olla yhteydessä omalle terveysasemalleen ja hakeutua sieltä saatujen ohjeiden mukaisesti koronavirustestiin. Jos varhaiskasvatuksessa todetaan koronavirustartunta, tartuntaketjujen selvitystyö kuuluu kunnan tai sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaavalle lääkärille. Mahdolliset altistuneet pitää jäljittää ja asettaa karanteeniin 14 vuorokaudeksi.

Koronavirustartunnan saaneen on oltava pois varhaiskasvatuksesta vähintään seitsemän vuorokauden ajan oireiden alkamisesta, mutta tarvittaessa pidempään niin, että hän on ollut vähintään kaksi vuorokautta oireeton ennen kuin palaa varhaiskasvatukseen. Jos lapsi tai hänen perheenjäsenensä kuuluu riskiryhmään, hoitava lääkäri arvioi, voiko lapsi palata varhaiskasvatukseen.

Hygieniaa tehostetaan

Varhaiskasvatuksen järjestämisessä noudatetaan kansallisia ohjeita tartuntojen välttämiseksi. Tarpeettomia lähikontakteja vältetään ja toiminnassa noudatetaan tartuntoja ehkäisevää hygieniaa. Hygienian tehostamisesta huolimatta on tärkeää huolehtia, että lapsi saa tarvitsemansa aikuisen läheisyyden, turvan ja vuorovaikutuksen mahdollisimman samalla tavalla kuin ennenkin.

Pyydämme huoltajia huomioimaan seuraavat toimenpiteet:

  • Huoltajat eivät leimaa lapsen läsnäoloa NFC-tunnisteiden avulla 14.5. alkaen. Henkilökunta kirjaa lapsen läsnäolon manuaalisesti. Tämä käytäntö on voimassa toistaiseksi.
  • Muiden kuin lasten ja varhaiskasvatuksen henkilökunnan oleskelua päiväkodeissa vältetään. Jokainen yksikkö määrittelee tilanteeseensa sopivat käytännöt ja ohjeistaa perheitä toimimaan niiden mukaisesti tulo- ja hakutilanteissa, jotta huoltajien ei tarvitsisi tulla sisälle päiväkotiin. Jokaisesta eteisestä löytyy käsidesiä, jota suositellaan käytettäväksi tullessa ja lähtiessä, mikäli on ehdoton tarve käydä päiväkodin sisätiloissa.
  • Huoltajia pyydetään noudattamaan ilmoitettuja hoitoaikoja.
  • Lelujen pesuun ja hygieniaan kiinnitetään erityistä huomiota ja osa leluista tullaan siirtämään toistaiseksi pois käytöstä. Lasten ei ole suositeltavaa tuoda unileluja tai muita omia leluja varhaiskasvatukseen
  • Isoja yhteistilaisuuksia kuten perinteisiä kevätjuhlia ei järjestetä.
  • Avoin päiväkoti Treffis pysyy suljettuna toistaiseksi.

Koska poikkeustila varhaiskasvatuksessa päättyy 13.5.2020, myös hoitomaksujen hyvittäminen päättyy. Mikäli tiedossa on kuitenkin pidempää yhtäjaksoista poissaoloa varhaiskasvatuksesta loppukevään ja kesän aikana, on tässä tilanteessa mahdollista poikkeuksellisesti irtisanoa paikka tilapäisesti ja palata varhaiskasvatukseen omaan päiväkotiinsa myöhemmin sovitun aikataulun mukaisesti.

Lisätietoja: varhaiskasvatuspäällikkö Sofia Hoff, puh. 044 349 3132, sofia.hoff@loviisa.fi