05.05.2021 Valkon osayleiskaavan kaavaluonnokset nähtävillä 21.5.–30.6.2021 – näin kaavaprosessi etenee Valkon osayleiskaavan kaksi kaavaluonnosta tulevat nähtäville 21.5.–30.6.2021. Nähtävillä olon aikana eri tahot, kuten asukkaat, yhdistykset ja yritykset, voivat antaa mielipiteensä kaavaluonnoksista. Lausuntoja pyydetään myös kaavaselostuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa mainituilta viranomaistahoilta, kuten Uudenmaan ELY-keskukselta, Uudenmaan liitolta ja Turvallisuus- ja kemikaalivirastolta (Tukes). Nähtävillä olon aikana annetut viranomaistahojen lausunnot ja saadut mielipiteet käsitellään ja huomioidaan kaavaehdotusta laadittaessa. Kaupunki järjestää kaavaluonnosten nähtävillä olon aikana livestriimatun kaavan esittelytilaisuuden. Tilaisuuden ajankohta ja muut tarkemmat tiedot ilmoitetaan myöhemmin. Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta päätti Valkon osayleiskaavan kaavaluonnosten nähtäville asettamisesta kokouksessaan 29.4.2021. Nähtävillä kaksi kaavaluonnosta Osayleiskaavasta on laadittu kaksi kaavaluonnosta elinkeino- ja infrastruktuurilautakunnan ohjeistuksen mukaisesti. Luonnoksessa 1 tutkitaan erityisesti nykyisten asuinalueiden laajentamismahdollisuuksia ja osoitetaan uusi teollisuusalue. Tässä luonnoksessa pääosa Valkon kolmiosta säilyy asuinkäytössä, mutta sen eteläosa ja osa itäosasta muuttuu suojaviheralueeksi. Luonnoksessa 2 tutkitaan erityisesti Valkon sataman kehittämismahdollisuuksia: kyseisessä luonnoksessa sataman länsipuolinen alue on osoitettu satama-alueena ja teollisuusalueena, jolle ympäristö asettaa toiminnan laadulle erityisiä vaatimuksia sekä Valkon kolmion asuinalue on osoitettu satama-alueena. Molemmissa kaavaluonnoksissa on osoitettu meluntorjuntatarpeet. Meluselvitys vaikuttaa etenkin Svenäsintien varren ja Siksalan saaren rakennuspaikkoihin. Siksalan saareen on luonnoksessa 1 osoitettu lomarakennuspaikkoja. Luonnoksessa 2 saari on osoitettu kokonaan maa- ja metsätalousvaltaisena alueena, jolla on erityisiä ympäristöarvoja. Osayleiskaavalla tuetaan Valkon sataman ja koko alueen yritystoiminnan kehittämistä ja sovitetaan yhteen alueen toiminnot. Osayleiskaavan luonnoksessa 1 Lillmossenin länsipuolelle on osoitettu uusi teollisuus- ja varastoalue. Molemmissa kaavaluonnoksissa Valkon satama-alueelle on osoitettu teollisuus- ja varastoalue, jolle saa sijoittaa merkittävän, vaarallisia kemikaaleja varastoivan laitoksen. Luonnoksessa 1 alue on osoitettu T-kem-korttelialueena ja luonnoksessa 2 alue on osoitettu satama-alueelle T/kem-merkintäisenä osa-alueena. Molemmissa kaavaluonnoksissa teollisuus- ja varastoalueen ympärille on osoitettu Seveso-konsultointivyöhyke kilometrin säteellä. Konsultointivyöhykkeellä tapahtuvista kaavoitusmuutoksista tai merkittävämmästä rakentamisesta on pyydettävä lausunto Tukesilta ja pelastusviranomaiselta. Uusia asuinalueita on osoitettu Valkon koulun länsipuolelle, Köpbackan alueelle ja Varviin. Valkolammen ja Valkon pienvenesataman lähiympäristö on tunnistettu kaupunginosan erityistä kehittämistä vaativana ympäristönä. Tällä alueella on mahdollista korostaa asumiseen liittyvää ympäristöhäiriötöntä yritystoimintaa merellisessä ympäristössä. Luonnoksessa 1 on lisäksi osoitettu kyläaluetta Fantsnäsiin ja keskustatoimintojen alue Valkon päiväkodin kohdalle. Asemakaavoitettavien alueiden ulkopuolelle on osoitettu olemassa olevien ja uusien lomarakennuspaikkojen määrä ja likimääräinen sijainti. Haravankylässä turvataan maa- ja metsätalouden toimintaedellytykset osoittamalla maatilojen talouskeskukset. Tavistholmenissa tarkastellaan mahdollisuutta sijoittaa saareen ympärivuotista asumista (luonnos 1) tai matkailualue (luonnos 2). Kummassakin luonnoksessa Tavistholmeniin on osoitettu retkeily- ja ulkoilualuetta sekä ulkoilureitti. Luontoarvojen takia Korsholmen ja Lilla Korsholmen on molemmissa luonnoksissa osoitettu luonnonsuojelualueena ja niiden kaksi rakentamatonta lomarakennuspaikkaa on siirretty saman maanomistajan omistamalle alueelle. Kaavassa on osoitettu laaja yhtenäinen virkistys- ja ulkoilualuekokonaisuus olemassa olevien frisbeegolfradan, valaistun kuntoradan ja hiihtolatujen ympäristöön. Kaavalla parannetaan kevyen liikenteen verkoston ja ulkoilureittiverkoston jatkuvuutta sekä selkeytetään liikenneratkaisuja. Alueelle rakentuu kevyen liikenteen reitistö Valkolammelta kohti Loviisan keskustaa. Yksi kaavaehdotus valmiina syksyllä 2021 Tavoitteena on, että laadittava yksi kaavaehdotus käsitellään elinkeino- ja infrastruktuurilautakunnassa syksyllä 2021 ja lautakunta päättää kaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta. Nähtäville asetetusta kaavaehdotuksesta voi sen nähtävillä olon aikana antaa virallisia muistutuksia. Kaavaehdotuksesta pyydetään myös viranomaisten lausunnot ja tarvittaessa pidetään ehdotusvaiheen viranomaisneuvottelu. Jaa: Linkki kopioitu leikepöydälle