22.06.2022 Uudessa elinvoimafoorumissa kehitetään Loviisan elinkeinoelämää Loviisaan on Loviisan Yrittäjät ry:n aloitteesta perustettu uusi elinvoimafoorumi, johon osallistuvat myös päättäjät, Loviisan kaupunki sekä kehitysyhtiö Cursor Oy. Kerran kuussa pidettävät pyöreän pöydän kokoukset tiivistävät entisestään yhteistyötä Loviisan elinkeinoelämän kehittämiseksi. – Näemme, että Loviisalla on paljon potentiaalia lisätä työpaikkoja, saada investointeja ja uusia yrityksiä alueelle, toteaa Loviisan Yrittäjien puheenjohtaja Janine Henriksson-Wiberg. Elinvoimafoorumi kokoontuu kerran kuukaudessa eri teemojen ympärille. Tulevien kokouksien teemat perustuvat Loviisa Yrittäjien elinvoimaohjelmaan tavoitteisiin, ja niitä ovat muun muassa matkailu, sote-uudistus, työllisyys, kaavoitus ja hankinnat. – Ryhmä ei ole päättävä elin vaan mahdollistaja ja rakentava toimija, Henriksson-Wiberg tarkentaa.– Ryhmän työn kautta haluamme parantaa yritystoiminnan edellytyksiä sekä lisätä Loviisan vetovoimaa ja kasvua. Kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom on samoilla linjoilla: – Sekä aloite että ajoitus ovat mielestäni erinomaiset, sillä Loviisasta löytyy nyt laajaa tahtotilaa kuunnella yrittäjien tarpeita. Kaupungin uudessa strategiassa tavoitteemme on tulla Suomen yrittäjämyönteisimmäksi kaupungiksi. Panostamme tällä hetkellä vahvasti yrityspalveluiden kehittämiseen sekä yrityksille tärkeiden prosessien sujuvoittamiseen ja nopeuttamiseen. Loviisan kaupunki on tehnyt yhteistyötä kehitysyhtiö Cursorin kanssa runsaan vuoden verran, ja yrittäjiltä on ehtinyt tulla paljon hyvää palautetta. – Positiivinen kierre on nyt saavutettu Loviisassa, ja sen ylläpitämiseen on syytä panostaa, toteaa Cursorin toimitusjohtaja David Lindström. – Loviisassa vallitsevasta innosta ja sitoutumisesta elinkeinoelämän kehittämiseen voisi jokainen kunta ottaa mallia. Loviisan Yrittäjät ry nosti viime vuonna merkittävästi toimintansa tasoa ja laajuutta. Suomen Yrittäjät palkitsi huhtikuussa Loviisan Yrittäjiä tästä merkittävästä työstä – valitsemalla sen koko luokkansa parhaaksi yrittäjäyhdistykseksi Suomessa noin 380 muun paikallisyhdistyksen joukosta. – On ilo todeta, että myös muut paikallisyhdistykset ovat ottaneet mallia Loviisassa tehdyistä toimista, ja miksipä ei, kun kerran olemme onnistuneet hyviä käytäntöjä luomaan. On hienoa, että voimme toimia esikuvana, Henriksson-Wiberg toteaa. Jaa: Linkki kopioitu leikepöydälle