24.04.2020 Uudenmaan liitto tiedottaa: Suomen ensimmäinen merialuesuunnitelma etenee – luonnos kommenteille toukokuussa Suomen rannikkomaakunnat laativat ensimmäistä kertaa koko maan kattavaa merialuesuunnitelmaa. Tavoitteena on puhdas ja tuottava meri. Merialuesuunnitelmassa visioidaan tulevaa, etsitään alueellisia vahvuuksia ja sovitetaan yhteen merialueiden erilaisia käyttötarpeita niin merellisten toimialojen kuin ympäristön näkökulmasta. Tarkasteltavina ovat esimerkiksi meriliikenne, kalastus ja virkistyskäyttö. Suunnitelman pohjaksi on koottu runsaasti tietoja merialueista, selvitetty erilaisten elinkeinojen nykyisiä ja tulevia tarpeita sekä tutkittu ympäristön- ja luonnonsuojelun reunaehtoja. − Yhteisellä suunnittelulla saadaan arvokasta tietoa muun muassa maakuntakaavoituksen, aluekehittämisen ja eri toimijoiden tueksi, kertoo suunnittelupäällikkö Kaarina Rautio Uudenmaan liitosta. Suomenlahden visio Merialuesuunnitelma jakautuu kolmeen maantieteelliseen osaan. Uudenmaan ja Kymenlaakson liitot vastaavat yhdessä Suomenlahden alueen suunnittelusta. Suomenlahden suunnittelualue sisältää Uudenmaan ja Kymenlaakson aluevedet sekä Suomenlahden talousvyöhykkeen. Suurenna kuvaa klikkaamalla. Suomenlahden merialuetta luonnehtii vilkas meriliikenne sekä monimuotoinen meriekosysteemi, jolla on luontoarvojen lisäksi paljon matkailu- ja virkistysmahdollisuuksia. Alueen suunnitelmassa tarkastellaankin erityisesti satamia ja niiden kautta kulkevaa liikennettä, matkailun ja virkistyksen keskeisiä alueita ja yhteyksiä sekä kulttuuriperintökohteita ja merkittäviä vedenalaisia luontoarvoja. Kuuleminen touko-kesäkuussa Merialuesuunnitelmien yhteinen kuuleminen järjestetään tämän hetken tiedon mukaan touko-kesäkuussa 2020. Silloin kuka tahansa voi kommentoida luonnosta. Suunnitelmista pyydetään myös viranomaisten lausunnot. Tavoitteena on, että rannikkomaakuntien valtuustot hyväksyvät suunnitelman vuoden 2020 lopulla. EU velvoittaa, että kaikissa sen jäsenmaissa laaditaan vastaavat merialuesuunnitelmat. Jaa: Linkki kopioitu leikepöydälle