11.08.2020 Syksyn harjoitusvuorot entisen Valintatalon liikuntatilassa on peruttu Kaupungin tilapäisenä liikuntatilana toimineen entisen Valintatalon liikuntavuorot on syksyn osalta peruttu. Kiinteistössä ollut liikunta-alustamatto siirretään Lovisavikens skolan pihalle parhaillaan rakennettavaan ulkopelikenttään, jonne alusta alun perin oli tarkoitettukin. Kentän reunalaitojen rakentaminen edellyttää alustamaton asentamista ensin. Loviisan liikuntatoimi on tilanteesta ja sen seuroille aiheuttamasta harmista erittäin pahoillaan. Syksyn vuoroja jaettiin sen tiedon mukaan, että myös entisen Valintatalon tilat olisivat seurojen ja koulujen käytössä vähintään tämän vuoden loppuun. Kiinteistön purkutöitä on kuitenkin aikaistettu ja purkutöiden valmistelu jo aloitettu. Vapaa-aikasihteeri Päivi Hämäläinen toivoo seuroilta ymmärrystä ja kärsivällisyyttä. Vapaa-aikatoimessa pyritään löytämään kaikille uudet harjoitusajat ja -tilat. Se tarkoittaa kuitenkin todennäköisesti sitä, että esimerkiksi Valkon monitoimitaloon jaettuja puolentoista tunnin harjoitusvuoroja joudutaan supistamaan, samoin Harjurinteelle jaettuja vuoroja. -Ylimääräisiä tiloja ei ole, Hämäläinen harmittelee. Seurojen harjoitusvuorojen oli tarkoitus käynnistyä 17. päivä elokuuta. Vapaa-aikatoimi laatii kaikille ehdotuksen korvaavasta vuorosta ja tilasta ja ottaa yhteyttä niihin seuroihin ja toimijoihin joita asia koskee. -Kenenkään vuoroja ei peruta, ainakaan tässä vaiheessa, Hämäläinen sanoo. Entisen Valintatalon liikuntatilaa käyttivät pääasiassa koulut ja kansalaisopisto sekä muutamat paikalliset urheiluseurat. Entisen Valintatalon purkutyöt käynnistyvät syksyn aikana haitta-aineiden kartoituksella ja niiden poistamisella. Rakennuksen ja perustusten purkaminen tapahtuu kevään 2021 aikana. Jaa: Linkki kopioitu leikepöydälle