23.10.2017 Pidä jalkakäytävä turvallisena syksyllä ja talvella Loviisan kaupunki on valmiina vastaanottamaan syksyn liukkaat kelit ja lumisateet. Olethan sinäkin, kiinteistönomistaja? Teknisen keskuksen ja sen aliurakoitsijoiden parinkymmenen koneen armada on valmiina hiekoittamaan, suolaamaan ja auraamaan kadut kun kelit sitä vaativat. Kaupunki ylläpitää noin sata kilometriä katuja ja noin 20 kilometriä kevyen liikenteen väyliä kymmenessä eri taajamassa. Osa katujen kunnossapidosta kuuluu kuitenkin kiinteistön omistajalle tai asunto-osakeyhtiölle. Pientalon asukkaana sinun vastuullasi on muun muassa tontin ulkopuolisen jalkakäytävän ja pyörätien puhtaanapito, eli näin syksyllä liukkaiden lehtien poisto. Rivi- ja kerrostaloyhtiöille kuuluu tämän lisäksi myös liukkaudentorjunta ja auraus. Tutustu tarkemmin kiinteistönomistajan tehtäviin tällä sivulla. Lunta ei saa kolata jalkakäytävältä tai pihalta kadulle, vaikka se tuntuisikin helpoimmalta ratkaisulta. Autotiellä lumi voi haitata liikennettä tai jopa aiheuttaa vaaraa. Joskus aura-auto jättää kiinteistöjen porteille lumivallin, jonka poistaminen on asukkaan vastuulla. Kaupungin yhdyskuntatekniikan päällikkö Markus Lindroos kertoo saavansa jonkin verran palautetta katujen kunnossapidosta ja talvihoidosta. Hän toivoo asukkailta selkeyttä palautteeseen. Ilmoita siis mahdollisimman tarkka osoite sekä päiväys ja kellonaika jolloin olet havainnut puutteen, jotta kunnossapitohenkilöstön on helpompi todentaa ja korjata asia. Ja toki myös hyvin suoritetusta kunnossapidosta saa antaa palautetta. Palautteet voi välittää palvelutoimisto Lovinfon (puh. 019 555 555) tai kaupungin verkkosivujen palautelomakkeen kautta. Jaa: Linkki kopioitu leikepöydälle