02.04.2020 Muutoksia varhaiskasvatuksen asiakasmaksuihin poikkeusolojen jatkuessa 14.4.–13.5.2020 Hallitus on päättänyt jatkaa poikkeusoloihin liittyviä rajoitustoimia kuukaudella, eli 13. toukokuuta saakka. Varhaiskasvatusta tarjotaan edelleen kaikille, jotka sitä ehdottomasti tarvitsevat. Valtioneuvosto on linjannut, että lasta hoidetaan kotona, jos siihen on mahdollisuus. On tärkeää myös muistaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ohjeistukset. Vain terveet ja oireettomat lapset voivat tulla varhaiskasvatukseen. Tällä hetkellä lapsia on ollut päiväkodeissa paikalla noin 25 prosenttia tavanomaisesta määrästä. Huomattavasti useampi on kuitenkin varannut päiväkotipaikan, eli ei ole ilmoittanut lapsen jäävän pois. Toistaiseksi tämä ei ole juuri vaikeuttanut päiväkotien toimintaa, koska varhaiskasvatuksen henkilöstöstä suurin osa on ollut töissä. Nyt varaudumme kuitenkin siirtämään terveydenhoitoalan koulutuksen saaneita henkilöitä varhaiskasvatuksesta kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Nykyinen ohjeistus ei mahdollista reagoimista poikkeustilanteeseen tilanteen vaatimalla tavalla, jonka vuoksi poikkeusolojen johtoryhmä vahvisti 1.4.2020 seuraavat muutokset tilapäiseen asiakasmaksuohjeeseen: Lapsen poissaolo hyvitetään varhaiskasvatuksen asiakasmaksusta 14.4.2020 alkaen kun huoltajat järjestävät lapsensa hoidon itse yhtäjaksoisesti vähintään viikoksi (ma–pe). Mikäli lapsen poissaolo koostuu yksittäisistä päivistä, toimimme normaalin asiakasmaksulain mukaisesti. poissaolosta on ilmoitettu viimeistään edeltävän viikon maanantaina (viikon 16 poissaolo tulisi ilmoittaa viimeistään tiistaina 7.4.) Ilmoitukset tehdään eVarhaiskasvatuspalvelun kautta. Nämä poikkeukset asiakasmaksuihin ovat voimassa poikkeusolojen ajan, jonka päätyttyä palataan asiakasmaksujen osalta normaaliin käytäntöön. Kiitämme huoltajia joustavuudesta ja toivotamme jaksamista haastavaan tilanteeseen. Lisätietoja: varhaiskasvatuspäällikkö Sofia Hoff, puh. 044 349 3132, sofia.hoff@loviisa.fi Jaa: Linkki kopioitu leikepöydälle