17.06.2020 Loviisanlahden pohjukan vedenalaisen kulttuuriympäristön kartoitus valmistunut Loviisanlahden pohjukan vedenalaista kulttuuriympäristöä kartoitettiin kevään ja alkukesän 2020 aikana. Tutkimuksissa löydettiin yksi uusi muinaisjäännökseksi arvioitu purjealuksen hylky, lastauslaiturin hirsiarkut alakaupungin edustalta ja Gröna Uddenin edustalle upotettu alus. Muinaisjäännöslöydöt eivät sijoitu parhaillaan kaavoitettavalle Kuningattarenrannan alueelle. Inventoinnissa selvitettiin, sijaitseeko alueella ennestään tuntemattomia vedenalaisia muinaisjäännöksiä. Tutkimusalue kattoi Loviisanlahden pohjukan Laivasillan satama-alueen eteläosaan saakka, ja tutkimuksessa tarkastettiin myös itärannalla sijaitsevan Kuningattarenrannan ranta-alueet. Selvityksen on laatinut Subreering Ammattisukellustyöt Oy. Alueelta tunnetaan ennestään kaksi muinaisjäännöksiksi luokiteltavaa vedenalaista hylkyä. Kenttätöissä alue kartoitettiin viistokaikuluotaimella, jonka lisäksi aluetta tutkittiin sukeltamalla ja kahlaamalla. Kaikuluotauksessa havaittiin uusi purjealuksen hylky itärannan läheisyydestä Gröna Uddenin edustalta, noin 100 metrin etäisyydeltä rannasta. Hylky tarkastettiin sukeltamalla ja arvioitiin yli sata vuotta vanhaksi muinaisjäännökseksi. Tutkimuksia jatketaan kesän aikana hylkylöydön iän kartoituksella. Myös kaksi ennestään tunnettua hylkyä paikannettiin. Alakaupungin edustalta Laivasillan pohjoispuolelta löydettiin 1700-luvulta peräisin olevan lastauslaiturin hirsiarkut. Itärannalta Gröna Uddenin edustalta löytyi myös neljäs hylky, rantakaislikossa sijaitseva vuonna 1957 upotettu Loviisanlahti Väinö, jota ei kuitenkaan luokitella muinaisjäännökseksi. Alueelle suunnitellaan meneillään olevan kaavoitustyön yhteydessä vesialueelle sijoittuvia kelluvia korttelialueita, lahden ylittävää kävelysiltaa, pienvenesatamaa, aallonmurtajaa sekä veneväylien ja rantakaislikkojen ruoppausta. Inventoinnissa tehdyt uudet löydöt eivät sijoitu kaava-alueelle, joten Kuningattarenrannalle suunnitellut rakenteet eivät aiheuta haittaa alueen vedenalaisille muinaismuistoille. Lisätietoja: kaavasuunnittelija Tiina Hahl, puh. 040 555 0455, tiina.hahl@loviisa.fi Jaa: Linkki kopioitu leikepöydälle