12.10.2020 Loviisan matkailukesässä rikottiin ennätyksiä koronasta huolimatta Koronasta ja kesätapahtumien puutteesta huolimatta Loviisan matkailussa oli ennätyskesä. Erityisesti ulkokohteissa viihdyttiin hyvin. Svartholman merilinnoituksessa kävi kesä-elokuun aikana liki 19 500 vierailijaa Metsähallituksen kävijälaskurin mukaan, mikä on noin 3 000 kävijä enemmän kuin viime vuonna (noin 16 500). Reittiliikenteen kautta, Laivasillalta Svartholman merilinnoitukseen, kulki tänä kesänä melkein saman verran asiakkaita, kun viime kesänä, eli 2 400 henkilöä, josta noin 450 on ollut lapsia.Vilkas kotimaan matkailukesä näkyi myös Laivasillan vierasvenesatamassa, jossa kesän aikana kirjattiin noin 1 550 venekuntaa. Kasvua edelliskesään oli reilun 200 veneen verran (noin 1 300). Leirintäalue Loviisa Campingissä kesä oli eritysien vilkas, ja lähes kaikki kesän viikonloput olivat täyteen myytyjä. Viime kesänä Loviisa campingissä vieraili 2 600 asiakasta ja tänä vuonna 4 500, josta 940 olivat telttailijoita ja 720 asuivat Willa Björkstenissä. Leirintäalueen saama palaute yöpyjiltä oli liki poikkeuksetta yksinomaan positiivista.Loviisan seudun museokohteiden vetonaula vuodesta toiseen, Strömforsin ruukin pajamuseo, veti kävijöitä lähes samoin kuin kesällä 2019, yhteensä noin 15 600 kävijää (viime kesänä 15 000). Tänä vuonna maksulliseksi muuttuneessa Loviisan kaupungin museossa kesän näyttely houkutteli noin 2 000 kävijää. Viime kesänä kaupungin museossa viihtyi noin 2 500 vierailijaa.Ulkomaalaisten matkailijoiden osuus laski selvästi johtuen erilaisista koronaan liittyvistä rajoituksista. Loviisan matkailutoimiston neuvontapisteessä Mariankadulla kävi viime vuonna kesä –elokuun aikana noin 2 000 asiakasta, kun tänä vuonna palveltiin samana ajankohtana noin 1 300 asiakasta, näistä vain noin 5 % oli ulkomaalaisia vierailijoita, kun normaalisti noin 20 % asiakkaista ovat olleet ulkomaan vieraita. Palvelupisteen aukioloaikoja oli supistettu tänä kesänä sekä koronan että kesähenkilöstöön kohdistettujen säästötoimenpiteiden takia. Kuva: Kesäpäivä Strömforsin ruukissa, kuvaaja Eeva Kangas Lisätietoja: matkailusihteeri Lilian Järvinen, 0440 555 234, s-posti: lilian.jarvinen@loviisa.fi Jaa: Linkki kopioitu leikepöydälle