20.09.2021 Loviisan malli – Syksyn kerhot koululaisille lähteneet vauhdilla käyntiin Loviisan kaupunki oli mukana valtakunnallisen harrastamisen Suomen mallin pilottihankkeessa keväällä 2021 ja syyskuun alussa käynnistyi varsinainen hanke kerhoineen myös Loviisassa. Monessa kerhossa on vielä tilaa, joten vielä ehtii mukaan! Maksutonta kerhotoimintaa tarjolla kaikille Loviisan koululaisille Suomen malli on valtakunnallinen suuri kerhohanke, jonka päätavoitteena on lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen. Tarkoituksena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Suomen mallissa yhdistyvät lasten ja nuorten kuuleminen harrastustoiveista, olemassa olevien hyvien käytäntöjen ja toimintatapojen koordinoiminen sekä koulun ja harrastustoimijoiden yhteistyö. Kuuleminen toteutettiin loppuvuodesta 2020, ja sen jälkeen hyvin pikaisella aikataululla toteutettiin kerhosuunnitelma Loviisaan vuoden 2021 keväälle. Kevään aikana kerättiin kokemuksia ja palautetta sekä kouluilta että koululaisilta muun muassa sisältöjen, aikojen ja koulukyytien suhteen, ja kuultiin myös paikallisten järjestäjien ehdotuksia ja toiveita kerhoiksi. Suomen mallin kohderyhmänä ovat perusopetuksen vuosiluokkien 1–9 ja lisäopetuksen oppilaat. Loviisassa painopiste on toistaiseksi vuosiluokasta 3 alkaen muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta pikkukoululaisille jo tarjottavan iltapäiväkerhotoiminnan vuoksi. Tavoitteena on juurruttaa Suomen malli pysyväksi toimintatavaksi kunnissa. Loviisan malli – muun muassa tanssiteatteria, elokuvaa, parkouria, luontokuvausta ja bändisoittoa Loviisan omassa mallissa on mukana kaikki 11 koulua tai koulukeskusta. Kerhotoiminta suunniteltiin lasten ja nuorten toiveiden pohjalta, sekä myös paikallisten toimijoiden kerhotarjonnan perusteella. Keväällä 2021 kutsuttiin toimijoita mukaan hankkeeseen, ja monipuolinen kerhokalenteri on koottu ehdotusten, toiveiden ja aikataulujen perusteella. Syksyn kerhoista suurin osa aloitti toimintansa jo syyskuun alussa, osa saadaan käynnistymään vasta hieman myöhemmin. Lisäksi muun muassa historiakerhoon etsitään edelleen ohjaajaa yhdessä kulttuuriperintökasvatusseuran ja kaupunginmuseon kanssa. Kerhot ovat pääasiassa aina koulukohtaisia, mutta osa kerhoista on tarjolla niin, että sekä suomen- että ruotsinkielisen koulun oppilaat ovat tervetulleita mukaan. Tällaista toimintaa on keskustan alueella muun muassa yläkoululaisille suunnattu elokuvakerho Kino Marilynissä sekä kansalaisopiston tiloissa järjestettävä kiinalaiseen kulttuurin tutustuttava vuosiluokille 5–6 suunnattu kerho. Lisäksi frisbeegolfia on tarjolla molemmille yläkouluille, pääosin liikuntahallin lähellä, mutta muutamia kertoja on myös mahdollista käydä Valkon frisbeegolfradalla. Muitakin yhteisiä kerhoja on niin keskustassa kuin koulukeskuksissa. Syksyksi sovituista kerhoista osa on peruuntunut järjestäjien muuttuneiden suunnitelmien vuoksi, ja osa saattaa peruuntua puolestaan osallistujien vähyyden vuoksi. Suosittelemmekin koteja ja kouluja kannustamaan lapsia osallistumaan kerhoihin ja kokeilemaan erilaisia harrastuksia, jotta hyviä kerhoja ei tarvitsisi lopettaa. Vastaavasti uusia kerhoja myös käynnistetään koko ajan lisää niin kauan kuin budjettia riittää, ja keväällä on mahdollista aloittaa uusia kerhoja. Uusilta yhteistyökumppaneilta edellytetään mahdollisuutta sitoutua kerhojen vetämiseen lukukauden ajan. Koulukyydit mukana kerhopalapelissä Koulukyytioppilaat voivat myös osallistua Loviisan mallin kerhoihin, ja kyytejä pyritään järjestämään mahdollisuuksien mukaan, jotta kerhojen tasa-arvoinen saavutettavuus toteutuisi. Toiveena on vähitellen saada Loviisan mallista kiinteä osa jokaisen koulun toimintaa, jotta kaikille löytyisi nimenomaan se mieluinen tekeminen ja tapa harrastaa. Parhaimmillaan koulussa kokeiltu johtaa elinikäisen, säännöllisemmän ja tavoitteellisemman harrastuksen pariin, josta on iloa koko elämän. Kaikkien koulujen kerhotoimintaan on mahdollista tutustua Loviisan mallin sivuilla Loviisan malli / Hauskaa harrastaa / Loviisan kaupunki, josta löytyy jokaisen koulun kerhojuliste. Kaikki toiminta on maksutonta. Loviisan mallia koordinoi Loviisan kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikatoimi yhdessä koulutoimen kanssa. Projektikoordinaattorina toimii liikunnanohjaaja Karolina Hovi. Lisätietoja hankkeesta saa sähköpostiosoitteesta loviisanmalli@loviisa.fi Jaa: Linkki kopioitu leikepöydälle