31.03.2020 Loviisan kaupunki on päättänyt kaupunginkirjaston henkilökunnan töiden keskeyttämisestä 1.4.2020 alkaen Hyvät kirjaston asiakkaat, Loviisan kaupunki on päättänyt kaupunginkirjaston henkilökunnan töiden keskeyttämisestä 1.4.2020 alkaen. Keskeytykset jatkuvat toistaiseksi ja koskevat yhtä henkilöä lukuun ottamatta koko kirjaston henkilökuntaa. Tänä aikana kirjasto vastaa edelleen sähköposteihin (osoitteessa loviisankirjasto@loviisa.fi) ja pyrkii palvelemaan teitä puhelimitse arkisin klo 10-15 (puh. 044 723 0242). Koska kirjastolla on töissä vain yksi henkilö, sähköpostien vastaamisessa voi esiintyä viivettä ja puhelimeen ei välttämättä pystytä kaikkina aikoina vastaamaan. Pyydämme teiltä kärsivällisyyttä. Huomaattehan, että kaikkien lainojen eräpäiviä on pidennetty 1.6.2020 asti. Tämä koskee myös noutamattomien varausten viimeistä noutopäivää. Jos kirjastot ovat pidempään kiinni, tullaan eräpäiviä automaattisesti pidentämään, eikä myöhästymismaksuja peritä. Tällä hetkellä kaikki kirjaston perustoiminta on valitettavasti katkolla. Kaupungin päätös tulee vaikuttamaan kirjaston aineistotarjontaan myöhemmin tänä vuonna, sillä emme pysty tilaamaan uutuuksia ja muuta aineistoa toimipisteisiimme keskeytyksen aikana. Myös aineiston käsittely tulee tapahtumaan viiveellä. Kirjaston e-aineistot ovat käytettävissänne tavalliseen tapaan, osoitteessa https://helle.finna.fi/Content/e-aineisto. Opastusta e-aineiston käyttöön löydätte verkkosivuiltamme ja saatte sitä tarvittaessa myös puhelimitse. Toivomme, että ymmärrätte tilanteen. Ystävällisin terveisin, Loviisan kaupunginkirjaston henkilökunta Jaa: Linkki kopioitu leikepöydälle