21.11.2022 Kuvataiteilija Tapio Haapalan taideteos ”Loviisan pisarat” Kuningattarenrantaan Kuvataiteilija Tapio Haapala valittiin toteuttamaan julkinen taideteos ”Loviisan pisarat” ensi kesän Asuntomessualueelle Kuningattarenrantaan Loviisassa. Kaksiosainen taideteos tulee sijaitsemaan Kuningattarenrannan torialueella meren äärellä. Asiantuntijaraadille esiteltiin kymmenen taiteilijaa, joista kolme valikoitui raadin lähempään tarkasteluun. Näistä kolmesta taiteilijasta kuvataiteilija Tapio Haapala valittiin toteuttamaan taideteos. Asiantuntijaraati perusteli valintaansa seuraavasti:Taideteos edustaa taiteen kestävää kehitystä. Teoksen materiaalit kestävät merellisestä sijainnista ja vaativista sääolosuhteista huolimatta sukupolvelta toiselle. Taideteos ”Loviisan pisarat” kuvastaa Loviisaa ja kaupungin merellistä ympäristöä. Taideteoksen valaistus on linjassa Kuningattarenrannan Asuntomessualueen valaistusteeman kanssa. Lisäksi asiantuntijaraati haki taidetasoltaan laadukasta toteutusta. Tapio Haapala on pitkän linjan kuvanveistäjä ja kuvataitelija. Hänen teoksensa pohjautuvat usein ympäristöteemaan. Haapalan julkisia taideteoksia löytyy muun muassa Porista, Raumalta, Eurajoelta sekä Nyköpingistä Ruotsista. Hän on myös pitänyt lukuisia yksityisnäyttelyitä. ”On todella kiva tulla valituksi, vaikka aikataulu on haastava. Paikka, mihin teokseni sijoittuu, on edelleen keskeneräinen, joten valmiin alueen hahmottaminen vaatii hieman mielikuvitusta. Mutta kyllähän kokonaisuus upeine näkymineen on hieno. Sen verran iso taideteoksesta tulee, että sitä voi katsoa myös vastarannalla olevalta satama-alueelta”, kertoo kuvataiteilija Tapio Haapala. Haapala on pitkään käyttänyt teoksissaan rakennusteknisiä materiaaleja, kuten ruostumatonta harjaterästä, mikä tulee olemaan myös Kuningattarenrannan teoksen päämateriaali. Taideteos hitsataan muottien avulla muotoonsa. Muotokieli on selkeä. ”Taideteoksen pisarateema kuvaa veden kiertokulkua, joka sopii erityisen hyvin teoksen sijaintiin veden äärellä. Teos kuvaa myös elämän riippuvuutta vedestä. Seuraan maataloutta verrattain läheltä, joten näen konkreettisesti veden merkityksen esimerkiksi ruuantuotannossa. Aiempi työni maatalouden parissa siis vaikuttaa myös taiteelliseen työhöni”, Haapala kertoo. Kuvataiteilija Tapio Haapala. Loviisassa on hyvin aktiivisia ja korkeatasoisia taiteilijoita, jotka omalta osaltaan rikastuttavat kaupunkia väliaikaisella taiteella ja vilkkaalla taide-elämällä. Loviisan kaupunki ei kuitenkaan ole investoinut pysyvään julkiseen taiteeseen sitten 1960-luvun. Taideteos rahoitetaan osittain Taiteen edistämiskeskukselta (TAIKE) saadulla avustuksella ja osittain Loviisan kaupungin kulttuurin kehittämistä varten saamalla perinnöllä. Loviisan kaupungin Asuntomessuorganisaatio vastaa taideteoksen perustuksista alueella. Asiantuntijaryhmä: Puheenjohtaja: Ulrika Rosendahl, museointendentti, Loviisan kaupunki Kuvataiteilija Denise Ziegler (Suomen Taiteilijaseuran nimeämä) Kuvataiteilija Pia Sirén Kuvataiteilija Jukka Vikberg Arkkitehti Perttu Huhtiniemi Niina Okkonen, projektipäällikkö, Loviisan kaupunki Sihteeri: Päivi Karppi, kulttuurituottaja, Loviisan kaupunki Kuva 1: Havainnekuva Kuningattarenrannan taideteoksesta ”Loviisan pisarat”, kuvataiteilija Tapio Haapala. Jaa: Linkki kopioitu leikepöydälle