21.08.2020 Kuningattarenrannan kaava sai lainvoiman Kuningattarenrannan uuden asuinalueen kaava on tullut lainvoimaiseksi. Loviisan keskustassa, Loviisanlahden itärannalla sijaitsevalla merellisellä Kuningattarenrannan alueella järjestetään asuntomessut vuonna 2023. Loviisan kaupunginvaltuusto hyväksyi 9.7.2020 Kuningattarenrannan uuteen asuinalueeseen liittyvät kaavat: muutoksen LOTES-osayleiskaavaan ja Kuningattarenrannan ensimmäisen asemakaavan. Samalla hyväksyttiin alueen sitova tonttijako ja rakennustapaohjeet. Valitusaika kaupunginvaltuuston päätöksistä päättyi 20.8.2020. Loviisan kaupunki esimarkkinoi Kuningattarenrannan tontteja parhaillaan Tuusulan asuntomessuilla. Kiinnostus erityisesti omarantaisia omakotitontteja ja kelluvaa asumista kohtaan on ollut suurta. – On hienoa, että pääsemme etenemään Kuningattarenrannan alueen suunnitelmissa aikataulun mukaisesti, iloitsee Loviisan asuntomessujen 2023 projektipäällikkö Niina Okkonen. Alueen infrastruktuuria ryhdytään rakentamaan vuoden 2020 aikana. Kuningattarenrannan pientalotontit tulevat hakuun keväällä 2021 ja muut tontit syksyllä 2020. Kuningattarenrannan alueeseen voi tulla tutustumaan 29.–30.8.2020 järjestettävän Loviisa Openin aikana. Kuningattarenrannan infopiste on avoinna molempina päivinä kello 12–18 Määrlahden venerannassa, Saaristotie, Loviisa. Opastetut tonttikierrokset alkavat kello 13, 15 ja 17 infopisteeltä. www.kuningattarenranta.fi Jaa: Linkki kopioitu leikepöydälle