18.05.2018 Kulttuuriperintöpalkinnon saajien joukossa Kymenlaakson ja Loviisan kunnat Euroopan Unioni ja Europa Nostra jakoivat kulttuuriperintöpalkinnon suomalaisille kulttuurikasvatussuunnitelmille ja Kulttuurivolttihankkeelle. Palkitut Haminan, Kotkan, Loviisan, Pyhtään ja Virolahti-Miehikkälän Kulttuuripolut sekä Kouvolan Pikku Lennokki ja Lennokki ovat kulttuurikasvatussuunnitelmia, joissa kuvataan, miten kulttuuri-, taide- ja kulttuuriperintökasvatusta suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä moniammatillisesti osana perusopetusta ja varhaiskasvatusta. Kymenlaakson kuntien ja Loviisan kaupungin lastenkulttuurin työntekijät kehittävät yhdessä KOPPA-verkostona lastenkulttuuria alueellaan. Kulttuuripolut ja Lennokki ovat verkostomaisen yhteistyön tuloksia ja kuitenkin kaikki oman kuntansa kulttuurin ja taiteen näköisiä. Palkittu Kulttuurivolttihanke tuki kulttuurikasvatussuunnitelmien laatimista valtakunnallisena hankkeena vuosina 2015–2016. Kulttuuripolut ja Lennokki on laadittu yhteistyössä opetustoimen, koulujen sekä kulttuuri- ja taidealan toimijoiden kanssa. Kulttuurikasvatus koskee kaikkea opetusta, ei vain taide- ja taitoaineita, ja se nivoo yhteen eri oppiaineita. Kulttuurikasvatus takaa kaikille oppilaille samat osallistumisen mahdollisuudet kotikuntansa kulttuuriin, kulttuuriperintöön ja taiteeseen. Jokaiselle luokka-asteelle on valittu oma teemansa. Kun oppilas siirtyy luokalta toiselle, hän saa kouluaikanaan laajan kokemuksen kotikuntansa kulttuuri- ja taide-elämästä. Liittenä: Yhteenveto Kymenlaakson ja Loviisan kulttuuurikasvatussuunnitelmista Lisäätietoa Loviisan Kulttuuripolusta antaa Paola Dadda, kulttuurituottaja, puh. 0440 555 499, paola.dadda@loviisa.fi Jaa: Linkki kopioitu leikepöydälle