16.04.2020 Koronavirusepidemiatilanteesta johtuen kaikkia kaupungin tarjoamia kesätyöpaikkoja ei voida täyttää Kevään koronavirusepidemia vaikuttaa monen kunnan ja kaupungin kesätyörekrytointeihin, niin myös Loviisan. Tilanteesta huolimatta Loviisan kaupunki pyrkii rekrytoimaan kesätyöntekijöitä mahdollisimman normaalisti. Vallitseva poikkeustilanne vaikuttaa kuitenkin siten, että rekrytoinnit tulevat viivästymään ja kesätyöpaikkojen määrä laskee aiemmin ilmoitetusta 80 kesätyöpaikasta. Epidemiatilanteen ja rajoitusten johdosta osa työpaikkojen kohtalosta selviää viimeistään toukokuussa, kun valtioneuvoston mahdollisista jatkotoimenpiteistä ja linjauksista tiedetään enemmän. Tällaisia kesätyöpaikkoja ovat muun muassa leiriohjaajat, museo-oppaat ja leirintäapulaiset. Jo nyt tiedetään kuitenkin, että esimerkiksi perusturvakeskuksen senioripalveluihin ei voida rekrytoida hoitoapulaisia eikä siivoojia. Myöskään päiväkotiapulaisia Määrlahden päiväkotiin ja Villekulla daghemiin ei palkata. Sen sijaan esimerkiksi 14–15 -vuotiaiden kahden viikon työelämään tutustumisjakso päiväkodeissa pyritään toteuttamaan. Kaupunki tulee tiedottamaan kesätyöpaikkojen kohtaloista suoraan hakijoille. -Tilanne on nuorten ja kaupungin kannalta hyvin valitettava, mutta kaupungista riippumaton. Poikkeusolot vaikuttavat rekrytointeihin, mutta kaupunkina ja rekrytoinneista vastaavana tahona tulemme ilmoittamaan hakijoille tilanteen etenemisestä, elinkeino- ja työllistämiskoordinaattori Camilla Pihlman toteaa. Lisätietoja: Elinkeino- ja työllistämiskoordinaattori Camilla Pihlman, puh. 040 578 3179, camilla.pihlman@loviisa.fi Jaa: Linkki kopioitu leikepöydälle