Keskuskeittiön (Edupoli) lounasjakelun aikataulu muuttuu 7.4.2020 alkaen, myös annoskoot kasvavat

Keskuskeittiön (Edupoli) pääovella tapahtuvan koululounaiden jaon aikataulu muuttuu hieman lyhyemmäksi tiistaista 7.4. alkaen. Jako tapahtuu kello 13.30–14.30.

Aikaisempi kellonaika oli 13–15 osoittautui liian pitkäksi, muutoksella saadaan jakelua tehostettua. Samalla myös ruoka-annosten kokoa kasvatetaan palautteen perusteella nykyisestä. Muissa jakelupisteissä ruoka-annosten jako tapahtuu, kuten aikaisemmin on ilmoitettu, eli:

  • Ruotsinpyhtään kirkonkylä, Kirkonkylän koulun pääovella klo 15.30-16.
  • Liljendal, Sävträsk skolan pääovella klo 15.30-16.
  • Koskenkylä, Forsby skolan pääovella klo 16.15.-16.45.

Loviisan kaupunki päätti aloittaa koululounaiden jaon etäopetuksessa oleville perusopetuksen oppilaille keskiviikkona 1.4.2020. Päätös on huoltajien ja oppilaiden keskuudessa otettu ilolla vastaan, ja kokemukset ensimmäisten päivien osalta ovat olleet kannustavia. Kaikki tilatut annokset on haettu sovitusti eikä hävikkiä ole syntynyt.

Koululounasjakelu toteutuu niiden perheiden osalta, jotka ovat ilmoittaneet halukkuutensa koululounaan noutamiseen ja ovat siihen sitoutuneita. Vain henkilökohtaisesti vahvistetut annokset toimitetaan noudettaviksi.

Ruoka-annokset sisältävät vain lämmitettävän ruoan, ei juomaa, leipää tai salaattia. Lounas jaetaan vain koulupäivinä.

Lisätietoja:

Sivistys- ja hyvinvointikeskus, kehittäjä Tuula Åminne, puh.  040 358 4802 tuula.aminne@edu.loviisa.fi,