03.02.2022 Kaupungin vastaanottaman perinnön käytöstä päätetään kaupunginhallituksessa 7.2.2022 Kaupunginhallitus päättää 7.2.2022 Loviisan kaupungin vastaanottaman noin 410 000 euron suuruisen perinnön käytöstä. Varoja ehdotetaan käytettävän pitkäjänteiseen toimintaan muun muassa nuorten ja kylien hyväksi. Loviisan kaupunki on saanut valtioneuvoston päätöksellä käytettäväkseen noin 410 000 euron suuruisen perinnön osan. Ehtona perinnön luovuttamiselle on, että se tulee käyttää kulttuuripalveluiden kehittämiseen. Hyvinvointilautakunta esittää kaupunginhallitukselle seuraavaa perinnön käyttämiseksi: – Nuorisovaltuuston ja Ohjaamon edustajien ehdotusten pohjalta käytetään 100 000 euroa 13–29-vuotiaiden nuorten hyväksi. – Kyläyhdistyksen tai kylien etua puoltavien ehdotusten, mukaan lukien myös yksittäisten henkilöiden jättämien ehdotusten, perusteella käytetään 100 000 euroa loviisalaisten kylien hyväksi. – Avoimen ideakilpailun tuotosten perusteella käytetään 200 000 euroa kestävään ja pitkäaikaiseen toimintaan ja/tai tuotokseen. – Avoimen ideakilpailun palkintoihin käytetään 5 000 euroa siten, että hyvinvointilautakunnan parhaana pitämän idean esittäjä palkitaan 2 500 eurolla, toiseksi parhaan idean esittäjä palkitaan 1 500 eurolla ja kolmanneksi parhaan idean esittäjä palkitaan 1 000 eurolla. – Jäljelle jäävä perintöraha käytetään hyvinvointilautakunnan myöhemmin tekemän päätöksen mukaisesti. Kaupunginhallituksen esityslista 7.2.2022 Jaa: Linkki kopioitu leikepöydälle