Kaupungin henkilöstön lomautusten vaikutukset kaupungin palveluihin syksyllä 2020

Raatihuone Rådhuset

Osana Loviisan kaupungin vuosille 2020–2022 laadittua ja kaupunginvaltuuston 9.7.2020 hyväksymää talouden tasapainottamisohjelmaa kaupungin henkilöstöä lomautetaan kahdeksi viikoksi syksyn 2020 ja kevään 2021 aikana. Lomautukset eivät koske ympärivuorokautisen hoidon parissa työskenteleviä ja keväällä koronakriisin takia töiden keskeytyksessä olleiden työntekijöiden palkattomien päivien määrä vähennetään lomautuspäivistä.

Kaupunginkansliakeskus ja Lovinfo

Asiakaspalvelutoimisto Lovinfo (Mariankatu 12 A, 07900 Loviisa) on auki normaalisti, mutta asiakkaita pyydetään huomioimaan, että asiakaspalvelussa voi syntyä jonoa, ja että odotusaika voi olla tavanomaista pidempi. Kaupunginkanslian asiakaspalvelutehtävät saattavat myös marras-joulukuun aikana viivästyä vähennetyn henkilöstömäärän vuoksi. Asiakkaita, niin ulkoisia kuin sisäisiäkin, pyydetään loppuvuodesta varautumaan palveluaikojen pidentymiseen.

Sivistys- ja hyvinvointikeskus

Keskuksen henkilöstön lomautuksista suurin osa ajoittuu vuoden 2021 puolelle. Syksyn lomautukset vaikuttavat keskuksen palveluihin seuraavasti:

Kirjastopalvelut:

  • Kirjastoauto ei kulje viikoilla 43 ja 48, eli 20.–26.10. ja 24.–30.11.

Vapaa sivistystyö eli kansalaisopiston kurssit:

  • Seuraavien kurssien opetuskerrat peruuntuvat ajalla 6.–19.11.2020: Tesjoen kudonta, Koskenkylän kudonta, Taitokoulu 2, Ompelun iloa 3 ja Aleksanterinkadun päiväkudonta.
  • Ajalla 20.–26.11.2020 peruuntuvat seuraavien kurssien opetuskerrat: Taidekoulu 2, Helppoa kuvataidetta, Piirrän ja maalaan päiväkurssi, Taidekoulu 5, Taidepiiri 2, Taidekoulu 2 sekä Piirrän ja maalaan Pyhtää 2.

Varhaiskasvatuspalvelut:

  • Lomautuksilla ei pääsääntöisesti ole vaikutusta lapsille tarjottavaan hoitoon. Suurin osa päiväkodeista suljetaan ajalla 21.12.2020–5.1.2021. Tänä aikana hoitoa tarvitseville lapsille osoitetaan toinen päivähoitopaikka, jolloin osalle tulee tilapäisesti pidempi päiväkotimatka päivystävään päiväkotiin.
  • Huoltajat voivat vastata lastensa hoitotarpeita kartoittavaan kyselyyn ajalla 5.–25.10.2020. Huoltajia on asiassa tiedotettu jo etukäteen.
  • Asiakasmaksuja hyvitetään lapsen poissaolon ajalta.

Opetuspalvelut:

  • Esi-, perus- ja lukio-opetuksessa lomautukset toteutetaan syksyllä kansliahenkilöstön ja muun kuin opetushenkilöstön osalta niin, ettei vaikutus näy oppilaille eikä huoltajille. Kevään lomautusten osalta asian selvittely on vielä kesken. Lomautusten ajankohdat pyritään sijoittamaan siten, ettei opetukseen tule muutoksia.

Kuraattoripalvelut:

  • Kuraattoripalveluiden saatavuus on heikentynyt ajalla 5.–11.11.2020 ja 2.–23.12.2020, mutta järjestetään tarvittaessa. Kuraattoripalveluista voi kysyä oman koulunsa rehtorilta tai oppilashuollon henkilökunnalta. Koulukuraattorit tiedottavat oppilaita ja huoltajia Wilman kautta omista lomautusajankohdista.

Siivous- ja ruokapalvelut:

  • Lomautukset ajoittuvat pääosin kesälle 2021.

Nuoriso-, kulttuuri- ja liikuntapalvelut:

  • Katso jäähallin osalta vaikutukset alempana.

Elinkeino- ja infrastruktuurikeskus

Keskuksen henkilöstön lomautukset alkavat 21.10.2020 jatkuen vuoden loppuun. Lomautuksilla on vaikutusta asiakaspalveluun ja alueiden kunnossapitoon.

Rakennusvalvonta ja ympäristönsuojelu:

  • Rakennusvalvonnan henkilökunta on porrastetusti lomautettuna 27.10.–9.11. ja 10.–23.12. Rakennuslupien ja muiden lupien käsittelyajat pitenevät.
  • Ympäristönsuojelusta ei saa asiakaspalvelua 17.–27.12. välisenä aikana.
  • Rakennus- ja ympäristölautakunnan kokous 14.12. jää pitämättä.
  • Rakennuslupahakemukset jätetään kuten normaalistikin Lovinfoon.

Kaupunkisuunnitteluosasto:

  • Kiinteistömittauspalveluissa asiointiajat pitenevät 22.10.2020 lähtien.
  • Palvelut on suljettu 9.–31.12.2020 välisenä aikana.

Matkailutoimisto:

  • Loviisan matkailutoimiston asiakaspalvelu on suljettu 10.12.2020–3.1.2021. Sinä aikana matkailuneuvontaa saa arkipäivisin Lovinfosta.

Nuorten työpaja Pikku Pietarin Piha:

  • Työpaja on suljettu ajalla 10.–23.12.2020. Uusia nuoria ei oteta joulukuussa sisään.

Maaseututoimi:

  • Maaseutuhallinto on suljettu 18.–24.11.2020 ja 16.–22.12.2020. Sinä aikana ei ole asiakaspalvelua.

Muuta:

  • Loviisan kaupungin jäähalli (Seppäläntie 21, 07900 Loviisa) on suljettu loppuvuodesta kaksi viikkoa, 18.–31.12.2020 välisen ajan.
  • Lomautusten aiheuttaman sulun lisäksi jäähalli on suljettu myös uudenvuodenpäivänä 1.1.2021 ja loppiaisena 6.1.2021.

Perusturvakeskus

  • Toimintoja tai vastaanottoja ei suljeta, mutta lomautusten vaikutukset näkyvät muun muassa terveydenhoitajien, neuvolan ja hammashoidon ei-kiireellisen hoidon tarkastuksien ja vuosikontrolliaikojen eteenpäin siirtymisenä. Lomautusten vaikutukset näkyvät myös sosiaalityössä ei-kiireellisen palvelun viivästymisenä.

Tiedotteeseen on lisätty 3.11.2020 klo 13.50 tieto koulukuraattoripalveluista lomautuksen ajan. Tiedotteeseen on lisätty 28.10.2020 klo 8.45 tieto lomautusten vaikutuksista sosiaalityöhön. Tiedotetta on päivitetty 22.10.2020 klo 14.45 maaseutuhallinnon tietojen lisäyksellä.