30.11.2020 Himmeli ja joulu-ukko – entisajan joulutunnelmaa museossa Vanhat maaseudun jouluperinteet tulevat tänä vuonna tutuksi Loviisan kaupungin museossa. Entisajan joulu Loviisan seudulla oli täynnä kansanperinteitä ja rituaaleja uuden vuoden kynnyksellä. Museon joulunäyttely on auki adventista Nuuttiin, 1.12.2020–13.1.2021. Maalla joulu oli juhla, jossa kristinuskon tavat sekoittuivat vanhaan kansanuskoon. Joulu oli siirtymäaikaa uuden ja vanhan vuoden välillä. Jouluna ennustettiin mitä tuleva vuosi toisi tullessaan, ja oikein tehdyt rituaalit lupasivat hyvän sadon ja täydet aitat seuraavana syksynä. – Täälläpäin joulupöytään istutettiin oljista tehty ukko, jota kutsuttiin nimellä julbisin, eli joulu-ukko, kertoo intendentti Ulrika Rosendahl. Aivan ensiksi, ennen kuin kukaan muu sai syödä, kestitittiin joulu-ukko. Pöydän yläpuolella roikkuva suuri himmeli taas takasi hyvän sadon ensi vuodeksi. Kaupungissa sen sijaan, joulua vietettiin Euroopasta lainatuin uusin perintein. Joulukuusi koristeltiin makeisilla ja tuttaville lähetettiin uudenvuoden tervehdyksiä. Loviisa-aiheisia tonttukortteja hankittiin Ellen Thessmanin kirjakaupasta. Turvallisesti museoon Joulunäyttelystä julkaistaan myös välähdyksiä museon Facebook– ja Instagramtilillä, hashtagillä #loviisanmuseonjoulu, joten sitäkin kautta voi tutustua entisajan joulunviettoon turvallisesti kotisohvalta. Näyttelyyn voi toki tulla paikan päälle, Loviisan kaupungin 27.11. tehdyn päätöksen mukaan museo pitää toistaiseksi ovensa auki. Koronatilanteen vuoksi noudatetaan kuitenkin erityistä varovaisuutta museon tiloissa, ja kävijöille suositellaan kasvomaskin käyttöä. Loviisan museon joulu 1.12.2020–13.1.2021 Loviisan kaupungin museo, Komendantintalo Museo on auki ti–pe ja su 12–16. Suljettu 6.12, 23.–26.12.2020 & 1.1.2021 Puistokatu 2, Loviisa Pääsylippu 5/3 euroa, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi. Tiistaisin ilmainen sisäänpääsy. Museokorttikohde. Jaa: Linkki kopioitu leikepöydälle