Kirjaston tila- ja tarvekartoitustyö etenee

Hankesuunnittelija Jaana Laaksonen kartoittaa kesän ja syksyn mittaan Loviisan uuden kirjaston tarpeita ja käyttäjien toiveita. Erityisen tärkeänä hän pitää jalkautumista ihmisten pariin.

– Meillä on edelleen paljon ihmisiä, jotka ovat digitaalisten palveluiden ulkopuolella. Osallistuvan hankkeen pitää tavoittaa myös heidät. Pelkät verkkokyselyt eivät anna tarpeeksi kattavaa kuvaa, Jaana Laaksonen sanoo.

Kyselyitä on tehty pitkin kesää nuorisoautossa, ja Laaksonen jalkautui Picnic on the Beach -tapahtumaan. Hän tapaa ihmisiä Pernaja-päivillä, Loviisan päivän markkinoilla ja museolla, osallistuu Kulttuurikahveille ja pitää nuorisotyöntekijöille työpajan.

– Haluan tavoittaa myös ne, jotka eivät käytä kirjaston palveluita, ja kysyä, miksi näin on. Kaikki eivät edes tiedä, miten monipuolisia palveluita kirjasto tarjoaa, vieläpä ilmaiseksi, hän pohtii.

Syys-lokakuussa on vuorossa vanhusneuvoston kuuleminen ja minityöpaja, asukkaiden verkkokysely ja fyysinen kysely kirjastoissa. Erillinen kysely tehdään kirjaston yhteistyökumppaneille kuten kansalaisopistolle, musiikkiopistolle ja kulttuuripalveluille.

– Lokakuussa menen Seurahuoneella järjestettävän ITE-taidetapahtuman pop up -kirjastoon, ja sitten vuorossa on lapsiparlamentin kuuleminen ja työpaja. Marraskuussa on lisää työpajoja, Jaana Laaksonen luettelee.

Joulukuu meneekin sitten aineiston purkamiseen, tulkitsemiseen ja loppuesittelyn tekemiseen.

– Ainakaan datasta ei tule olemaan puutetta päätöksiä aikanaan tehtäessä, hän tiivistää.

Laaksonen työskentelee Loviisan kirjastossa hankkeen suunnittelijana kaksi päivää viikossa. Työn rahoittaa Aluehallintovirasto.