Strömforsin ruukin Yläpajaan eli ” Hänen Armonsa pajaan” on entisöity täysin toimiva entisajan rautapaja vesivasaroineen ja ahjoineen.
Kun vuorineuvos Henrik Johan af Forselles kuoli vuonna 1790, hänen 31-vuotias leskensä Virginia Christina af Forselles, o.s. Carlskiöld, peri Strömforsin ruukin. Hän oli muuttanut Ruotsista viisi vuotta aikaisemmin ja oli nyt kahden pienen lapsen äiti. Hänen armonsa leskivuorineuvoksetar omisti ja hallitsi ruukkia 57 vuotta aina kuolemaansa 1847 saakka.
Vuorineuvoksettaren aikana ruukkia laajennettiin ja uudistettiin paljon. Hänen kaudellaan luotiin myös suurin osa meidän päiviimme asti säilyneestä rakennuskannasta. Virginia af Forsellesin aikaansaannoksia ovat muun muassa saha- ja myllyrakennukset, tiilitehdas, osa makasiinirakennuksista, viinanpolttimo, Krouvinmäki ja useat asuinrakennukset.
Kankirautapajan, nykyisen Alapajan, viereen rakennettiin jo vuonna 1747 ruukin ensimmäinen nippu- ja naulapaja. Pajassa toimi yksi nippuvasara ja kaksi naulavasaraa. Naulojen ja muiden rautaesineiden kysyntä kasvoi 1830-luvulla. Vastatakseen kysyntään, pajan silloinen omistaja Virginia af Forselles ryhtyi viimeisenä työnään suunnittelemaan suurempaa pajaa. Tämä uusi paja valmistui lopulta vuonna 1846 osaksi nykyistä Yläpajaa.
Koko iso paja valmistui vuonna 1859 Virginia af Forselles’in pojan, Pehr Henrik af Forselles’in aikakaudella. Siinä oli neljä naulavasaraa ja kaksi nippuvasaraa. Ahjoja rakennuksessa oli yhteensä kymmenen ja niillä oli yhteinen puhalluskone.
Naulavasaralla taottiin suuret tamminaulat, joita käytettiin laivanrakennuksessa ja rautatietyömailla, sekä rakennustöissä tarvittavat pienemmät naulat. Seppä takoi naulojen varren ja terävän kärjen, sälli teki kannan. Yksi Yläpajan vanhoista naulavasaroista on nähtävänä Alapajan museossa.
Nippuvasaralla taottiin kankirauta ohuiksi, pitkiksi tangoiksi. Ne joko myytiin sellaisenaan tai niistä tehtiin pajassa erilaisia rautaesineitä. Työstöön käytettiin lisäksi pajassa tai naulapajan puolella olevia koneita, kuten sorvia, höylää ja porakonetta.
Pajassa valmistettiin 1800-luvun puolella erilaisia nauloja, viikatteita, lapioita, hakkuja, kirveitä, piiluja, hakoja, moukareita ja äkeenpiikkejä. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen tuotantoa hallitsivat uitto- ja metsänhoitovälineet kuten venehaat, leimasinkirveet ja kylvökuokat. Lisäksi korjattiin koneita sekä valmistettiin ajoneuvojen osia ja tilaustöitä.
Toisen maailmansodan aikana ja pian sen jälkeen paja koki viimeisen kukoistuksensa. Raaka-aineena oli jo 1800-luvun lopulla ryhdytty käyttämään romurautaa ja nyt mahdollisuus saada mukanaan tuomastaan romusta taottuja tuotteita sai aikaan huomattavan kysynnän.
Strömforsin pajojen toiminta lakkautettiin vuonna 1950. Viimeisenä tilauksena toimitettiin nauloja Suomenlinnan restaurointitöihin.
Museovirasto aloitti Strömforsin ruukin yläpajan restauroinnin vuonna 1993 yhteistyössä Ruotsinpyhtään Ruukkialue Oy:n kanssa. Tavoitteeksi asetettiin rakennuksen konservointi sekä sen laitteiston tärkeimpien osien palauttaminen sellaiseen kuntoon, että vesivoimaa käyttävällä vasaralla voitaisiin takoa näytösluonteisesti.
Yläpaja on restauroinnin jälkeen jaettu kahteen osaan. Toisella puolella on muun muassa vanha, konservoitu vasara ja ahjon jäännöksiä. Toiselle puolelle tuhoutuneen vasaran paikalle rakennettu vanhan mallin mukainen vasara vesirattaineen ja ahjoineen. Nyt ruukissa voi jälleen seurata sepän työskentelyä.
Yläpajassa järjestettävissä taontanäytöksissä sepät valmistavat tamminauloja perinteisin menetelmin käyttäen Suomen ainoaa käyttökuntoista vesivoimalla toimivaa vasaraa. Taonnan edetessä sepät kertovat työn vaiheista, esittelevät pajan toimintaa sekä kertovat tarinoita seppien historiasta.
