11.05.2022 Muodonmuutos, taidetta leikkien – Taidemaja Rauhalan päiväkotilasten iloksi talkoovoimin Loviisan Taiteen Tukiyhdistyksen Art in Lov Residence -taiteilijaresidenssin ryhmä rakentaa majaa Rauhalan päiväkodin pihalle yhdessä päiväkotilasten ja talkoolaisten kanssa. Maja on taideteos nimeltä Muodonmuutos, taidetta leikkien. Päiväkodin lapset ovat saaneet suunnitella ja piirtää majasta piirustuksia etukäteen ja nyt he pääsevät maalaamaan sitä yhdessä residenssin taiteilijan Iren Mollgrenin kanssa. Aikuiset talkoolaiset ja rakentaja Kjell Widlund hoitavat varsinaisen majan rakentamisen. Aluksi rakennettiin runko. Rungosta tuli kestävä, jotta majaa voidaan käyttää vuodesta toiseen. Sitten pidettiin rakentamistalkoot, joissa rakennettiin seinälevyihin muun muassa liikkuvia osia. Lapset vanhempineen ovat maalanneet rungon iloisin värein. Rungon päälle kiinnitetään levyjä seiniksi, sekä mökin sisä- että ulkopuolelle. Kuvassa: Rauhalan päiväkodin lapset leikkivät jo innokkaasti majassa, vaikka se ei ole vielä valmis. Tiistaina 10.5.2022 Rauhalan päiväkodin lapset maalasivat seinälevyjä pohjamaalilla. Taiteilija Iren Mollgren kertoo työvaiheesta:– Aikuiset voisivat luulla, että valkoisella maalaaminen on tylsää, mutta ei se lasten mielestä ole. Heistä useimmat eivät ole koskaan päässeet maalaamaan mitään oikeasti, joten heistä on jännittävää kokeilla oikeaa maalia ja miten se käyttäytyy puun pinnalla.Residenssin kuraattori Heidi Lunabba lisää:– Päiväkodeissa ei aina ole materiaaleja ja mahdollisuuksia maalata muuta kuin paperia vesiväreillä, joten tämä projekti tarjoaa mahdollisuuden tehdä yhteistyössä ihan oikean majan. Majaa suunnitellessaan lasten oli vaikea käsittää, että he todellakin pääsevät toteuttamaan sen. Kuvassa: Taiteilija Iren Mollgren ohjaa lapsia maalaamisessa. Rauhalan päiväkodissa on kaksi suomenkielistä ja kaksi ruotsinkielistä ryhmää. Majan rakennukseen osallistuvat isommat lapset Nassikat- ja Mumrikarna-ryhmistä. Maalaustöitä tehdään 5–6 lapsen pienryhmissä. Seinälevyt maalataan väreillä ja sitten levyt kiinnitetään runkoon. Päiväkodin henkilökuntakin pitää uudesta majasta:– Hauskaa, että sinne mahtuu aikuinenkin sisään! Kuvassa: Päiväkodin henkilökunta ja residenssin kuraattori Heidi Lunabba auttavat lapsia toteuttamaan majan. Rauhalan päiväkodin lapset kertovat työskentelystään näin:– Minä osaan rakentaa majoja hyvin, koska olen tehnyt niitä kotona!– Majoja rakennetaan laudoista.– Kukat ja sydämet ovat niissä kauniita.– Me haluaisimme tänne sitten vähän leluja, kun tämä on valmis! Kuvassa: Maja kannustaa mielikuvituksen käyttöön, luovuuteen ja leikkiin. Muodonmuutos, taidetta leikkien – Majan avajaiset Loviisalaisilla on mahdollisuus tutustua valmiiseen majaan avajaisissa torstaina 19.5. kello 17–18 Rauhalan päiväkodin pihalla, Rauhalantie 46, Loviisa. Tervetuloa! Art in Lov Residencen projektia tukee Svenska kulturfondenin Kultur på dagis -ohjelma sekä Aktiasäätiö. Lisätietoja: Heidi Lunabba, Art in Lov Residence -residenssin kuraattori, heidi@lunabba.com, puh. 050 349 3029 Kuvassa: – Maja on tosi kiva! Rauhalan päiväkodin lapset kertovat. Jaa: Linkki kopioitu leikepöydälle