09.11.2021 Loviisa yhä lapsiystävällisemmäksi kunnaksi – Kaupunki osallistuu Lapsen oikeuksien viikkoon ensi viikolla Loviisan koulut ja varhaiskasvatus osallistuvat Lapsen oikeuksien viikkoon 15.–21.11.2021. Vuoden 2021 teemana on lapsen oikeus hyvään kohteluun. Suomen UNICEF valitsi Loviisan kaupungin uudeksi Lapsiystävällinen kunta -mallin yhteistyökumppaniksi syksystä 2020 alkaen. Kaupunki pitää tärkeänä, että kaupunki UNICEFin yhteistyökumppanina osallistuu Lapsen oikeuksien toiminnalliseen teemaviikkoon loviisalaiskouluissa ja varhaiskasvatuksessa. Millainen kunta on lapsiystävällinen? Lapsiystävällisessä kunnassa lapsen oikeudet toteutuvat jokaisen alle 18-vuotiaan arjessa. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kunta edistää lapsen oikeuksia kunnan päätöksenteossa, hallinnossa ja palveluissa YK:n lapsen oikeuksien sopimus ohjaa lapsi- ja nuorisopolitiikkaa lasten ja nuorten tietämys omasta arjestaan ja lapsivaikutusten arviointi vaikuttavat kunnan päätöksentekoon lapsen oikeus riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista näkyy kunnan talousarviossa lapset ovat tasa-arvoisia kunnan asukkaita lapset suunnittelevat, arvioivat ja kehittävät palveluita jokaisella lapsella on yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua lapset ja aikuiset saavat tietoa lapsen oikeuksista lapset ja nuoret rohkaistuvat toimimaan kansalaisyhteiskunnassa ja kokevat itsensä lähiyhteisön arvokkaiksi jäseniksi Lapsen oikeuksien viikko on toiminnallinen teemaviikko, jonka tavoitteena on edistää Yhdistyneiden Kansakuntien lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettuutta erityisesti lasten ja nuorten parissa.Lue Lapsen oikeuksien viikosta lisää Lastenliiton sivustolta: Lapsenoikeudet.fi Lapsen oikeuksien viikolle voivat ilmoittautua koulujen ja varhaiskasvatuksen yksiköiden lisäksi myös tapahtumien järjestäjät. Osallistuminen on ilmaista. Lapsen oikeuksien viikkoon on helppo lähteä mukaan!Ilmoita tapahtumasi (harrastustoiminta ja vapaa-aika) Lastenliiton sivustolla: Lapsenoikeudet.fi Lapsiystävällinen kunta -toimintamallin koordinaattorit Kirsi Kinnunen, sivistys- ja hyvinvointikeskuksen johtajaTuula Åminne, erityisluokanopettaja/Lovisavikens skola Jaa: Linkki kopioitu leikepöydälle