10.07.2020 Kaupunginvaltuusto viilasi esitettyä säästöohjelmaa: Haddomin koulu säilyy, Tesjoen ja Pernajan kirjastot säilyvät ja Koskenkylän terveystalo suljetaan Kaupunginvaltuusto käsitteli pitkälle yli puolen yön venyneessä kokouksessaan torstaina 9.7.2020 kaupunginhallituksen ehdottamaa talouden tasapainottamisohjelmaa. Vastoin kaupunginhallituksen esitystä palveluverkon supistamisesta kaupunginvaltuusto, päätti säilyttää Haddomin koulun äänin 12–22. Samoin lakkautettavaksi esitetyt Tesjoen ja Pernajan kirkonkylän kirjastot asiamiesposteineen päätettiin säilyttää nykyisellään, mutta supistetuin aukioloajoin siten, että Postin kanssa solmitun sopimuksen ehdot aukioloajoista täyttyvät. Kaupunginvaltuutetut äänestivät myös Koskenkylän terveysaseman sulkemisesta: kaupunginhallituksen esitys sulkemisesta voitti äänin 18–16. Lapinjärven terveysaseman osalta kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti, että Lapinjärven terveysaseman mahdollisesta sulkemisesta on neuvoteltava Lapinjärven kunnan kanssa. Kaupunginvaltuusto päätti myös, että Sibeliuspäiviä ei lakkauteta kokonaan, mutta sen järjestämisvastuu siirtyy kolmannelle sektorille ja kaupungin tuki tapahtumalle on 6 000 euroa. Yksimielisesti hyväksyttiin myös muutosesitys jäähallin aukioloajoista: jäähallia käyttävien seurojen kanssa käydään keskusteluja ja pyritään löytämään muita säästökeinoja, jotka vastaisivat suuruudeltaan niitä säästöjä, joita hallin avaamisen siirtäminen syyskuulta lokakuulle toisi. Muutosesitys Strömforsin ruukin alueen kesäopastuksista viikonloppuisin, mutta ei maanantaisin ja tiistaisin, hyväksyttiin. Kaupunginhallituksen esitys koskien kotihoidon saannin ja ympärivuorokautisen hoidon kriteereiden tiukentamista hylättiin äänestyksessä äänin 14–20. Kokouksessa hyväksyttiin myös esitys, jonka mukaan kaupunginvaltuutetut voisivat vapaaehtoisesti luopua kokouspalkkioistaan loppuvaltuustokauden ajaksi. Kaupungin henkilöstölle uudet yhteistoimintaneuvottelut Lisäksi kaupunginvaltuusto muutti kaupunginhallituksen esitystä maaseutulautakunnan lakkauttamisesta siten, että maaseutulautakunnan vastuualuetta laajennetaan ja elinkeino- ja infrastruktuurilautakunnan tehtäviä vastaavasti kevennetään. Näihin tehtäviin kuuluvat muun muassa kaupungin metsien kokonaisvastuu ja yleisten alueiden hoidon valvonta kaupunkikeskuksen ulkopuolella. Lautakunnan jäsenmäärä vähennetään seitsemään. Tasapainottamisohjelman esitykset säästökohteiksi oli jaettu kolmeen eri kategoriaan: palveluverkon supistaminen, henkilöstövaikutukset ja -vähennykset sekä palveluiden tuottamisen supistukset ja muut säästöt. Muilta osin kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen esityksen, mikä tarkoittaa, että matkailutoimisto suljetaan ja sen toiminta organisoidaan uudelleen ja asiakaspalvelu siirretään Lovinfoon. Ulkoliikuntapaikkojen määrää ja ylläpitoa vähennetään. Lisäksi kaupunginvaltuuston hyväksymä talouden tasapainottamisohjelma pitää sisällään muun muassa kaupungin soittokunnan lakkauttamisen, vierasateljeen toiminnan muuttamisen ja keventämisen 1.1.2022 alkaen, kotihoidon kuntalisän lakkauttamisen kotihoidon kuntalisän lakkauttamisen, kaupungin omistuksessa olevien kiinteistöjen vähentämisen ja kiinteistöhuollon ostopalvelujen vähentämisen, kansalaisopiston kurssien määrän vähentämisen 700 tunnilla ja Tessjö skolan esikoulun siirron Generalshagenin esikoulun yhteyteen 1.8.2021. Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen esityksen kaupungin henkilöstön lomauttamisesta kahdeksi viikoksi ja 20 henkilötyövuotta vastaavien lisäsäästöjen hakemisesta, joka edellyttää uusia yhteistoimintaneuvotteluja. Esityslistan muiden asioiden osalta kaupunginvaltuusto päätti jättää talousarviota 2021 koskevan lähetekeskustelun pöydälle ja hyväksyi kaupungin osallistumisen itäisen rantaradan suunnitteluhankeyhtiön pääomittamiseen. Lisätietoja: kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom, puh. 040 551 7551 Jaa: Linkki kopioitu leikepöydälle