08.07.2020 Yhteistyö Loviisan kaupungin ja Cursorin välillä jatkuu syyskuun loppuun Loviisalaisille yrityksille maksuton neuvontapalvelu koronaviruskriisistä selviytymisen tueksi Kotka-Hamina -seudun kehittämisyhtiö Cursor Oy:ssa jatkuu syyskuun loppuun. Neuvontapalvelu on avoin loviisalaisille yrityksille kaikissa koronan aiheuttamissa yritystoimintaan liittyvissä avuntarpeissa. Cursor Oy:n yritysneuvonta palvelee loviisalaisia yrityksiä puhelimitse, videoneuvottelun välityksellä ja henkilökohtaisesti. Yritysneuvojat auttavat valtion yritystukien hakemisessa, talouden hallinnassa sekä kaikissa yrittämiseen ja yritystoimintaan liittyvissä kysymyksissä, myös liiketoiminnan kehittämisessä. Palveluun kuuluu myös valtiovallan ja muiden toimijoiden keskeisistä päätöksistä ja tukimuodoista aktiivisesti tiedottaminen loviisalaisille yrityksille. Työ- ja elinkeinoministeriön myöntämää yksinyrittäjän harkinnanvaraista toimintatukea (2 000 euroa) haetaan myös Cursor Oy:n kautta, joka käsittelee tukihakemukset, minkä jälkeen ne ohjataan kuntiin viranhaltijan hyväksyttäväksi ja maksatukseen. Jaa: Linkki kopioitu leikepöydälle