Loviisan Sibeliuspäivät 2.-6.9.2020 

Vuonna 2020 Loviisan Sibeliuspäivät täyttää 31 vuotta. Tämä vuosi on myös säveltäjänero Beethovenin juhlavuosi – hänen syntymästään tulee kuluneeksi 250 vuotta ja sitä juhlitaan myös Loviisan Sibeliuspäivillä. Beethoven oli aikansa merkittävin säveltäjä ja yksi koko musiikkihistorian vaikutusvaltaisimmista säveltäjämestareista. Tulevilla festivaaleilla Loviisassa pääsemme osaksi tätä kansainvälistä juhlavuotta – Sibeliuksen hyvässä seurassa tietenkin! 

Taiteellinen johtaja Jan-Erik Gustafsson on koonnut jälleen yhtä aikaa loisteliaan, mutta kotoisen ohjelmiston. Yhteiskunnallinen poikkeustilanne ja koronavirusepidemia on huomioitu siten, että konsertteihin myydään ennakkoon vain rajallinen määrä lippuja; enintään puolet mahdollisesta yleisömäärästä. Näin varaudutaan mahdollisiin uusiin rajoituksiin sekä taataan tarvittaessa turvavälien säilyminen konserteissa. Tilanteen mukaan ennakkomyyntiä voidaan kasvattaa. 

Festivaalin lopullinen ohjelma julkaistaan kokonaisuudessaan viimeistään 15.6. Ohjelmaa päivitetään www.loviisansibeliuspaivat.fi sekä Facebookissa @loviisansibeliuspaivat. 

Festivaalin lipunmyynti 

Loviisan Sibeliuspäivien liput tulevat myyntiin 16.6. sekä Netticketiin että Lovinfoon, ja niitä on myynnissä myös konserttipaikkojen ovella. Muista lipuista poiketen perhekonsertin 6.9. liput myy Kino Marilyn www.kinomarilyn.fi sekä omassa nettikaupassaan että paikan päältä.  

Lippuja myydään ennakkoon rajoitetusti yleistä tilannetta seuraten, joten omansa kannattaa valmistautua ostamaan ajoissa, mikäli mielii varmasti paikalle!  

www.netticket.fi 

Lovinfo: Mariankatu 12 A, puh. 019 555 555, lovinfo@loviisa.fi 

Sibeliuspäivien artistit: Anna-Liisa Bezrodny, viulu, Jan Söderblom, viulu, Atte Kilpeläinen, alttoviulu, Jan-Erik Gustafsson, sello, Kathryn Stott, piano
Monica Groop, mezzosopraano, Kirill Koslovski, piano
Wegelius kamarijouset Annemarie Åströmin johdolla
Ocarina-kuoro, Porvoonseudun musiikkiopiston oppilaita
Lohjan kaupunginorkesteri, kapellimestari Jukka Untamala
Lastenmusiikkiorkesteri Ammuu! 

Loviisan nelosluokkalaisten kulttuuripolku: Orkesteri tutuksi 

Kuten monena vuonna aiemminkin, osana Loviisan kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelmaa järjestettävä kulttuuripolku, joka 4. luokkalaisille on ”orkesteri tutuksi” toteutetaan tänäkin vuonna. Koululaiset pääsevät kuuntelemaan Lohjan kaupunginorkesterin kenraaliharjoitusta Loviisan kirkossa perjantaina 4.9.2020. Kenraaliharjoitus on kaksikielinen, juonnettu tilaisuus, jossa kuullaan soitinesittelyjen lisäksi Beethovenin sinfoniaa nro 8. Orkesteria johtaa kapellimestari Jukka Untamala, juontajina toimivat Sinikka Sorvali ja Johanna Lönnfors musiikkiopistolta.  

Oheisohjelma ”Kotimatkalla” 

Isnäsissä toteutettava tanssiteos ”Kotimatkalla” on Loviisan Sibeliuspäivien oheisohjelmaa. Teoksessa on mukana tanssiteatteri Zodiak sekä Loviisalaisia tanssijoita, mm. Jenni Koistinen ja Beniamino Borghi. Viikonlopun 5.–6. aikataulut on sovitettu niin, että yleisöllä on mahdollisuus ehtiä konserttien jälkeen tai niiden välissä myös niin bussikyydillä kuin omalla autolla käymään Isnäsissä. Lisätietoja teoksesta omassa tiedotteessaan. Lippuja tanssiteokseen myy tanssiteatteri Zodiak: https://www.zodiak.fi/liput ja Loviisan R-kioskiSivunvaihto 

Loviisan Sibeliuspäivät 

Lisätietoja:  

Kulttuurituottaja Agneta Longhurst
Loviisan kaupunki 
Puh. +358 (0)440 555 354
agneta.longhurst@loviisa.fi