25.05.2020 Rosk’n Roll tiedottaa: Jäteasemat siirtyvät kesäaukioloaikoihin 1.6. lähtien Rosk’n Rollin jäteasemat siirtyvät kesäaukioloaikoihin maanantaista 1.6. lähtien. Tavallisesti kesäaukioloajat otetaan käyttöön jo huhtikuussa, mutta koronatilanteen vuoksi jäteasemat ovat toimineet talviaukioloaikojen mukaisesti koko kevään. Kesäkaudeksi monien jäteasemien aukioloajat lisääntyvät. Esimerkiksi Hangon, Tammisaaren, Sipoon ja Loviisan jäteasemat ovat auki kesällä myös lauantaisin. Karjalohjan jäteasema on aina auki lauantaisin, mutta kesäkaudella myös keskiviikkoiltaisin. Karkkilan jäteasema puolestaan saa kesällä maanantai- ja keskiviikkoiltoihin tunnin lisää eli on auki klo 19 asti. Aukioloaikojen lisääntymisestä huolimatta asiakkaiden kannattaa varautua siihen, että asiointi jäteasemalla voi kestää. ”Jos paljon asiakkaita tulee yhtä aikaa, joutuu jonottamaan vähän pidempään. Emme halua, että jätelavojen ympärille syntyy ruuhkaa. Pyrimme pitämään turvalliset etäisyydet jäteasemilla ja samaa toivomme myös asiakkailtamme”, kertoo tuotantojohtaja Sanna Lehtonen. Rosk’n Roll on rakennuttanut Tammisaaren Horsbäckiin uuden jäteaseman, joka avaa porttinsa 1.6. osoitteessa Mestarintie 10. Uudella asemalla on aiempaa laajemmat aukioloajat ja paremmin tilaa asiointiin. Isot jätteet aina jäteasemalle ”Viime aikoina ekopisteille ja sekajätepisteille on jätetty huomattavia määriä sellaista jätettä, joka ei sinne kuuluisi. Esimerkiksi isot metalliromut, jotka eivät mahdu ekopisteen astian luukusta, kuuluu viedä jäteasemalle. Pidetään yhdessä jätepisteet siisteinä!” vetoaa palvelu- ja kehitysjohtaja Marko Printz. Jäteasemilla vastaanotetaan maksutta suurin osa kotitalouksien lajitelluista jätteistä, esimerkiksi haravointijätteet, pakkausjätteet, sähkölaitteet sekä metalliromu. Myös erilaiset puujätteet vastaanotetaan maksutta, kunhan ne on lajiteltu oikein neljään eri lajiin: risut ja oksat, käsittelemätön puu, käsitelty puu ja kyllästetty puu erikseen. Kyllästettyä puuta saavat kotitaloudet tuoda maksutta yhteen kuutioon (m³) asti. Lohjan Munkkaan jäteasemalla sekä Porvoon Domargårdin jäteasemalla olevat Ota ja jätä -kierrätyskontit pidetään yhä pois käytöstä tartuntojen välttämiseksi. Lisätietoja medialle: tuotantojohtaja Sanna Lehtonen, sanna.lehtonen@rosknroll.fi, puh. 020 637 7034 Kuva: Niko Laurila Jaa: Linkki kopioitu leikepöydälle