02.04.2020 Kaupunki tarjoaa yrityksille maksutonta neuvontapalvelua 2.4. alkaen Loviisan kaupunki on järjestänyt loviisalaisille yrityksille maksuttoman neuvontapalvelun koronaviruskriisistä selviytymisen tueksi yhteistyössä Kotka-Hamina -seudun kehittämisyhtiö Cursor Oy:n kanssa. Palvelu on käytettävissä 2.4. alkaen 30.6.2020 saakka. Neuvontapalvelu on avoin loviisalaisille yrityksille kaikissa koronan aiheuttamissa yritystoimintaan liittyvissä avuntarpeissa. Cursor Oy:n yritysneuvonta palvelee loviisalaisia yrityksiä puhelimitse ja videoneuvottelun välityksellä koronakriisin aikana. Yritysneuvojat auttavat valtion yritystukien hakemisessa, talouden hallinnassa sekä kaikissa yrittämiseen ja yritystoimintaan liittyvissä kysymyksissä, myös liiketoiminnan kehittämisessä. Palveluun kuuluu myös valtiovallan ja muiden toimijoiden keskeisistä päätöksistä ja tukimuodoista aktiivisesti tiedottaminen loviisalaisille yrityksille. Työ- ja elinkeinoministeriön myöntämää yksinyrittäjän harkinnanvaraista toimintatukea (2 000 euroa) haetaan myös Cursor Oy:n kautta, joka käsittelee tukihakemukset, minkä jälkeen ne ohjataan kuntiin viranhaltijan hyväksyttäväksi ja maksatukseen. Loviisan kaupunki tiedottaa neuvontapalvelusta aktiivisesti eri kanavissa ja toivoo yrittäjien jakavan tietoa myös aktiivisesti eteenpäin kanssayrittäjilleen. Yrittäjiltä toivotaan kärsivällisyyttä ja ymmärrystä, jos neuvonnassa on hetkittäistä ruuhkaa tai jos palvelua ei välittömästi ole tarjolla toivotulla kielellä. Kaikkia palvellaan varmasti. Lisä- ja yhteystiedot: www.loviisa.fi/yritysneuvonta-apu Lisätietoja: elinkeinopäällikkö Sari Paljakka, puh. 040 630 2811, sari.paljakka@loviisa.fi elinkeino- ja työllistämiskoordinaattori Camilla Pihlman, puh. 040 578 3179, camilla.pihlman@loviisa.fi Jaa: Linkki kopioitu leikepöydälle