24.03.2020 Porvoon kaupunki tiedottaa 24.3.2020: Ohjeita kunnallisen eläinlääkärin asiakkaille Koronavirusepidemia johtaa muutoksiin myös kunnallisten eläinlääkäreiden toimintaan. Toivomme, että eläinten omistajat huomioivat seuraavat asiat asioidessaan vastaanotoilla: Ilmoitathan jo aikaa varatessasi, jos sinulla on flunssan oireita tai kuulut riskiryhmään, voimme silloin suunnitella käynnin etukäteen mahdollisimman turvalliseksi kaikille. Jos sinulla on flunssan oireita, ethän tule vastaanotolle sisään vaan soita vastaanotolle niin voimme tulla hakemaan lemmikin tutkimuksiin ulkoa. Rauhoitettavat potilaat voidaan ottaa tarpeen mukaan vastaan jo ulkona eikä omistajan tarvitse jäädä odottamaan potilaan nukahtamista. Muista turvaväli 1-2 metriä muihin asiakkaisiin ja henkilökuntaan. Pyrimme porrastamaan potilaita, joten saavuthan mahdollisimman täsmällisesti. Mikäli olet etuajassa, vältäthän odotushuoneessa oleskelua, suosittelemme odottelua mieluiten ulkona tai autossa. Toivomme että vastaanoton sisälle tulee lemmikin kanssa vain yksi ihminen. Kädet tulisi pestä ja desinfioida vastaanotolle tullessa ja sieltä lähtiessä. Odotusaulan vessassa voi pestä kädet ja sieltä löytyy myös desinfektioainetta. Käsien desinfiointiainetta löytyy myös kassalta. Maksu mielellään kortilla (lähimaksulla). Nettiajanvarauksessa ei ole toistaiseksi aikoja; ajanvaraus puhelimitse vastaanotolta. Näitä varotoimia noudattaen voimme jatkaa lemmikeillemme tärkeää toimintaa. Porvoon ympäristöterveydenhuolto tarjoaa eläinlääkintähuollon palvelut Askolan, Lapinjärven, Pornaisten ja Sipoon kunnille sekä Loviisan ja Porvoon kaupungeille. Porvoon vastaanotto puh. 0400 912 640 Loviisan vastaanotto puh. 040 713 9886 Sipoon vastaanotto puh. 050 522 2796 Jaa: Linkki kopioitu leikepöydälle