Koskenkylän uusi koulukeskus hahmottuu

Koskenkylän uuden kaksikielisen koulukeskuksen alustavat havainnekuvat ja pohjapiirrokset ovat valmistuneet.

Kouluhankkeen viimeisimmistä vaiheista kerrottiin Agricolahallissa tiistaina 26.9. Paikalla oli noin kolmekymmentä kyläläistä, vanhempaa ja poliitikkoa.

Koulutuspäällikkö Timo Tenhunen kertoo kokouksen sujuneen hyvässä hengessä. Paikallaolleiden kysymykset ja ehdotukset kirjattiin ylös ja osa toiveista päätyi toimenpidelistalle, esimerkiksi uuden nimen valitseminen kylän yhteiselle koulukeskukselle.

Alustavat pohjakuvat (pdf):

Pohjakerros

Ensimmäinen kerros

Toinen kerros

Taitotalo