Laivasillan risteyksen kiveystyöt vihdoin valmiiksi

Laivasillan risteysalueen monia ärsyttänyt kiveystyö saadaan valmiiksi viikonvaihteeseen mennessä ja pöly- ja meluhaitoista päästään vihdoin eroon. Rantatien viimeistely jatkuu syyskuun alkuun asti.

Loviisan kaupungin yhdyskuntatekniikan päällikkö Markus Lindroos pahoittelee Laivasillan risteysalueen työmaan aiheuttamaa häiriötä alueen yrityksille ja matkailijoille.

– Risteysalueen kiveystyöt oli tarkoitus saada valmiiksi ennen kesän lomakautta, mutta kaikki ei mennyt ihan putkeen. Heti talven jälkeen risteysalueen kivetystöitä ei voitu tehdä mahdollisten routavaurioiden takia. Valitettavasti loppuvaiheessa työt vielä siirtyivät vesi- ja viemäriputkien vaihdon takia, ja siksi Suolatorille johtava katuosuus jouduttiin avaamaan kesäkuussa, Lindroos selvittää taustoja.

Muutoin Rantatien peruskorjaustyöt aloitettiin suunnitelmien mukaisesti Laivasillan kohdalta. Asfaltointi on nyt edennyt Tullisillan läheisyyteen asti, ja pahin alkaa olla ohi.

– Laivasillan risteyksen kiveystyöt ja tien reunan viimeistely saadaan valmiiksi viikonvaihteeseen mennessä, Lindroos kertoo.

Puutteelliset liikennejärjestelyt

Monet ovat kritisoineet liikenteen ohjausta Rantatien työmaalla ja viimeksi erityisesti Laivasillan risteysalueen kohdalla.

Lindroos komppaa arvostelijoita.

– Urakoitsijalla oli lupa sulkea yksi kaista liikenteeltä, mutta sitten koko Rantatie katkaistiin Laivasillan kohdalta, ja liikenteen ohjaus puuttui kokonaan. Tätä kesti muutaman päivän, Lindroos harmittelee.

Samalla hän muistuttaa, että Rantatien poikkeuksellisen vaativasta peruskorjauksesta, johon on kuulunut maarakennustöitä sekä vesi- ja viemäriputkien vaihtaminen, väistämättä aiheutuu häiriötä asukkaille ja liikenteelle.

Lindroos kiitteleekin asukkaita ja yrittäjiä kärsivällisyydestä ja ymmärtäväisyydestä.

– Rantatien peruskorjausprojekti on kestänyt kohta vuoden. Kyllä tässä varmaan monella kestämistä on ollut.

Fakta

Näin edetään Rantatiestä rantabulevardiksi

  • Laivasillan risteysalueen kiveystyöt valmistuvat tämän viikon aikana.
  • Tullisilta–Laivurinkatu-osuudella maanrakennustyöt ja valaisintyöt on saatu valmiit. Reunakivien asennus tapahtuu heinäkuun aikana ja koko katu saadaan päällystetyksi elokuun puolivälissä.
  • Viimeistelytyöt ja istutukset hoidetaan elokuun aikana.
  • Rantabulevardi valmistuu syyskuun alussa.

Peruskorjausprojektin vesihuoltotyöt alkoivat syyskuussa 2016 ja maanrakennustyöt lokakuussa 2016.

Turvallisesti liikenteessä

  • Nopeusrajoitus säilyy nykyisellään (30 km/h)
  • Korotukset tulevat kahteen kohtaan: Laivasillan risteysalueelle ja Rantatie–Laivurinkatu–Kapteenintie-risteysalueelle
  • Lisäksi korotettu suojatie Perämiehenkujan kohdalle
  • Kevyt liikenne eli jalkakäytävä ja pyörätie ovat rinnakkain kuten aiemminkin
  • Rantavallia korotetaan 10–30 cm
  • Uusi energiaa säästävä led-valaistus

Lisätietoja

Markus Lindroos, Loviisan kaupungin yhdyskuntatekniikan päällikkö, puh. 050 3827 550, markus.lindroos@loviisa.fi