Loviisan kaupunki haastaa loviisalaiset sammuttamaan valot 25. maaliskuuta

Loviisan kaupunki on ilmoittautunut mukaan Earth Hour -ilmastotapahtumaan, jonka aikana ihmiset ja yhteisöt ympäri maailmaa sammuttavat valonsa tunnin ajaksi näyttääkseen huolensa ilmaston puolesta.

Lauantaina 25. maaliskuuta kello 20.30–21.30 Loviisan kaupunki osallistuu maailman suurimmaksi kynttiläillalliseksi kutsuttuun tapahtumaan sammuttamalla torin valaistuksen. Kaupungin työntekijöitä kehoitetaan sammuttamaan turhat valot kaikista kaupungin kiinteistöistä jo perjantaina töistä lähtiessä.

Kaupunki haastaa kaikki loviisalaiset mukaan tapahtumaan. Niin asukkaat, yritykset että yhdistykset voivat osallistua sammuttamalla valonsa kodeistaan ja muista kiinteistöistä. Earth Houriin voi ilmoittautua mukaan osoitteessa www.earthhour.fi.

Haaste lähtee tänäkin vuonna myös kaupungin lounasravintoloille, jotka voivat sammuttaa valonsa lounaan ajaksi ja tarjota ilmastoystävällistä lounasruokaa tapahtumapäivää edeltävänä perjantaina, eli 24. maaliskuuta.

Earth Hour -ilmastotapahtuman järjestää WWF. Tapahtumaan osallistuu vuosittain satoja miljoonia ihmisiä eri puolilla maailmaa.

Tapahtuman tarkoituksena on innostaa ihmisiä ilmastoystävälliseen elämään sekä viestiä päättäjille, että ilmastonmuutos edellyttää ripeitä päätöksiä. Earth Hour kannustaa ihmisiä sulkemaan myös sosiaalisen median tunniksi ja viettämään hetken kynttilänvalossa vastuullisen ruoan äärellä.

Lisätietoja:
www.earthhour.fi

 
 
 
Päivitetty: 27.3.2017
 
 

Loviisan kaupunki •  Mannerheiminkatu 4, PL 77, 07901 LOVIISA •  puh. (019) 5551 •  faksi (019) 535 791  •  kaupunki(@)loviisa.fi  •  Palaute