LASKUTUS

LASKUTUS

Laskutus neljä kertaa vuodessa, kolmen kuukauden jaksoissa: tammi–maaliskuu (laskutus huhtikuussa), huhti–kesäkuu (laskutus heinäkuussa), heinä–syyskuu (laskutus lokakuussa), loka–joulukuu (laskutus tammikuussa).

Laskuista kolme on arviolaskuja ja yksi on tasaus, jolloin pyydämme vesimittarilukemat.

Hyvitykset siirtyvät pääsääntöisesti seuraavalle laskulle. Jos kyseessä on loppulasku, tarvitsemme tilinumeron palautusta varten.

Laskun lukuohje tasoitus+arvio lasku.pdf  Laskun lukuohje arviolasku.pdf

Arvio:
Arviolaskut perustuvat arvioon vuotuisesta vedenkulutuksesta. Yksi henkilö kuluttaa vettä tilastollisesti noin 40–50 m³ vuodessa (noin 128 litraa/asukas/vrk).

E-lasku
On mahdollista saada vesilasku myös e-laskuna suoraan verkkopankkiisi.

Palvelu otetaan käyttöön siten, että asiakas tekee e-laskusopimuksen omassa verkkopankissa. Loviisan Vesiliikelaitos löytyy pankin laskuttajaluettelossa nimellä Loviisan Vesiliikelaitos.

Suoramaksu
Jos käytössänne ei ole verkkopankkia, tai ette ole käyttänyt verkkopankkia viimeisen kolmen kuukauden aikana ennen 15.1.2014, voimassa oleva suoraveloituksenne muuttuu suoramaksuksi.

Huomaa, että suoramaksupalvelu ei ole tarjoilla yrityksille tai sellaisille yhteisöille, joilla on yritystili.

Yrityksiä / yhteisöjä pyydämme ilmoittamaan verkkolaskua varten:

  • verkkolaskuosoitteen
  • OVT-tunnuksen
  • välittäjätunnuksen

osoitteeseen: vesilaskutus@loviisa.fi

 
Päivitetty: 8.1.2016
 

Loviisan kaupunki •  Mannerheiminkatu 4, PL 77, 07901 LOVIISA •  puh. (019) 5551 •  faksi (019) 535 791  •  kaupunki(@)loviisa.fi  •  Palaute