Näyttelyt 2013

10.2.-24.3.2013 Marjo Levlin, Humpuukiteltta ja Musta kabinetti
24.5.-1.9.2013 Huntu ja morsiuskruunu - Hääpukuja
                        1840-luvulta tähän päivään saakka                      
14.6.-1.9.2013 Puusepät Pihlman
6.10.-17.11.2013 Pääskynen boordissa - Koristemaalari ja valokuvaaja 
                           Juho Pessala (1893-1955)                          
29.11.2013-12.1.2014 Komendantintalon Joulu 2013 -  Lucia, Petterin ja
                                      Lotan joulu, Uuden vuoden viettoa...

 

 


Marjo Levlin
, HUMPUUKITELTTA JA MUSTA KABINETTI
Pro Artibus-säätiö
10.2.-24.3.2013       

 

”Jokaisella aikakaudella on omat ihmeensä. Ensimmäiset liikkuvat kuvat olivat aikalaisilleen ihmeenomaisia. Ihmiset etsivät yhä edelleen illuusioista haltioitumista ja ihmeellisiä kokemuksia.

Talvella 2008 poikkesin autiolla vaivaistalolla, joka sijaitsee lapsuudenkotini maisemissa Vaasan seudulla. Lapsena olin tutustunut kiehtovaan kummitustaloon ja siitä tuli jännittävä paikka, jonne hiivittiin salaa aikuisilta ja paikan omistajalta. Nyt kurkistin sisään ulkorakennuksen ikkunasta ja sieltä paljastui minulle aivan uusi maailma. Romun ja levitetyn väripigmentin seasta löysin edesmenneen taikurin tavaroita ja palasen Suomen sirkushistoriaa. Esineet ja laatikot oli varastoitu rakennukseen, jääneet unholaan ja hylätty.

Näyttely on kertomus tästä katoavasta maailmasta, jossa kuolleet esineet ja tarinat voivat herätä hetkeksi henkiin. Näyttely kertoo sattumasta, ihmisen kaipuusta illuusioon sekä taikurista, joka kerran vaikutti parissamme.” (Marjo Levlin)

 
 
 Humpuukiteltta on tilateos, joka rakentuu löydetyistä, Louis Billingille kuuluneista esineistä.

 Näyttelyn videoteokset Taikurin Varjo ja Humbug sekä ääniteos Valkoisen Sheikin esitys (2010) ovat syntyneet sattuman ja mustan kabinetin esittäjän innoittamina.





 Louis Billing (1888–1980) toimi sirkusalalla koko elämänsä. Hän kiersi Suomea vuodesta 1915 mm. Knut Lindbergin sirkuksen mukana. Billingillä oli oma ampumarata ja karuselli. Vuonna 1935 hän alkoi esittää mustaa kabinettia Jaffu Sariolan ohjelmassa ja esiintyi Valkoisena Sheikkinä myös Linnanmäellä.

 

    

Marjo Levlin on monipuolisia tekniikoita työssään hyödyntävä helsinkiläinen kuvataiteilija.

Pro Artibus-säätiö hankki keväällä 2012 kokonaisuuden kokoelmiinsa ja tulevina vuosina se kiertää ympäri Suomea. Lisätietoja www.proartibus.fi

 

 

 

   

       


 

 

HUNTU JA MORSIUSKRUUNU - Hääpukuja 1840-luvulta
tähän päivään saakka   
24.5.-1.9.2013

Näyttelyssä on yli 20 morsiuspukua asusteineen eri aikakausilta. Melkein joka kymmenluvulta on esimerkkejä sen kauden morsiuspukumuodista, malleja löytyy krinoliinista miniin ja valkoisesta mustaan. Puvut ovat joko museon omasta kokoelmasta tai lainattuja yksityishenkilöiltä. Kaikki puvut ovat tältä seudulta.

Satojen vuosien ajan oli luonnollista, että morsiamella oli häissään kaunein puku mihin hänellä oli varaa. Materiaali oli mahdollisimman ylellinen ja väri vaihteli. 1700-luvulla väri saattoi olla joko valkoinen tai musta – muotivirtauksen mukaan. Mekkoa käytettiin usein jälkeenpäin juhlapukuna.

1700–1800-luvun vaihteessa, empiren aikana, vaaleat ja kevyet värit sekä valkoinen vallitsivat, myös sulkia ja huntuja ruvettiin käyttämään. 1830-luvulla hunnut suurenivat ja laskostuivat ja valkoinen väri alettiin liittää viattomuuteen. Kun Englannin kuningatar Viktoria vihittiin vuonna 1840 pukeutuneena valkoiseen, syntyi säännönmukainen muoti – valkoisesta tuli tällöin morsiuspuvun suuri väri.

    Kuvassa kermanvärinen   silkkipuku vuodelta 1907, jolloin  Gerda Simolin meni naimisiin  Ragnar Grahnin kanssa (säätiö Kulla Herrgård). Musta frakki on kuulunut loviisalaiselle  kultasepälle Guido Almille (1902-73).

 

 

 

 

 

 

 

 

 

     

1850-luvulta alkaen juhlien muotiväri musta oli myös erittäin käytetty väri morsiuspuvulle, joten oli kai aika luonnollista pukeutua vihkimistilaisuudessa mustaan.

Valkoista väriä käyttivät kuitenkin usein ne naiset, joilla oli varaa hankkia erillinen morsiuspuku, musta väri säilytti suosionsa niiden naisten keskuudessa, jotka joutuivat ajattelemaan enemmän käytännöllisyyttä. Myös kansallispukua käytettiin morsiuspukuna.
1900-luvun alusta valkoinen oli dominoiva väri ja tämä trendi jatkuu tänäkin päivänä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kaikkina aikoina morsiuspuvut olivat olleet pitkiä mutta 1920-luvulla tapahtui suuri muutos – naiset alkoivat näyttää nilkkojaan ja sääriään! Tämä näkyi myös morsiusmuodissa ja naimisiin mentiin puolipitkissä mekoissa täydennettyinä valkoisilla sukilla ja hihnakengillä.

Lyhyiden mekkojen muoti ei kestänyt vaan 1930–50-luvuilla mekot olivat jälleen pitkiä, 1960-luvulla taas siirryttiin lyhyisiin ja erittäin leveisiin helmoihin, aivan silloisen muodin mukaisesti.

1970-luvulla mekot olivat aika valikoivia ja yksinkertaisia, uusi mini-muoti näkyi myös morsiuspuvuissa.

Muoti vaihtui taas sen jälkeen kun prinsessa Dianan häitä seurasi maailmanlaajuinen TV-yleisö. Nyt muotiin tulivat pitkät ja niin suuret ja koristeelliset puvut kuin mahdollista.

 

 

 

 

PUUSEPÄT PIHLMAN
14.6.-1.9.2013

Carl Johan Pihlman (1823–1898) syntyi Tervikissä  seppä Johan Johansson Pihlmanin ja palvelijatar Anna Caisa Ersdotterin neljäntenä lapsena. Carl Johan muutti Loviisaan puusepän oppiin vuonna 1839. Puuseppien killassa hän huolehti sen muonituksesta ja majoituksesta ns. skaffarina 1846–1849 ja vuonna 1855 hänet huomioitiin ammattikunnan vanhimpana.

Carl Johan Pihlman ei tavoitellut mestarinarvoa eikä porvarinoikeuksia Loviisassa, vaan palasi vuonna 1859 Pernajaan, jossa hän ryhtyi Tjusterbyn kylä- ja kartanopuusepäksi. Carl Johan avioitui ensimmäisen kerran loviisalaisen Maria Sundströmin kanssa, joka kuoli 1865. Avioliitosta syntyi poika Carl Edvard Pihlman vuonna 1860. 

Carl Edvard Pihlman (1860–1939) kävi oletettavasti puusepän opissa isänsä luona. Carl Edvard avioitui 1917 Pernajasta kotoisin olevan Emilia Kristina Willmanin kanssa, joka toimi pitkään taloudenhoitajana Antellin perheessä Helsingissä. Pari avioitui kypsässä iässä ja avioliitto oli lapseton.

 Kuvassa:
 Biedermeierpöytä
 Carl Johan Pihlman 1855,
 E. Pihlman korjaus v. 1919
 Nojatuoli,
 Edvard Pihlman 1926
 Kukkateline, Edvard Pihlman

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tjusterbyn kartano ja Pihlmanit

Tjusterbyn kartanon historia ulottuu aina 1500-luvun alkupuolelle saakka ja tilan ensimmäinen kivirakennus rakennettiin 1544 Tönne Olofsson- Wildemanille. Talo tuhoutui jo 1571, mutta se rakennettiin uudelleen. Tjusterby myytiin vuonna 1680 Creutzin suvulle ja myöhemmin 1700-luvulla Tervikistä kotoisin olevalle Muhlin suvulle. Vuonna 1767 Otto Wilhelm de Geer rakennutti hirsisen ns. ”vanhan rakennuksen”. Tämä siirtyi perintönä useille sukupolville, kunnes Sophie de Geer ja Frans Richard de la Chapelle saivat sen omistukseensa 1855.

Omistajat asettuivat nyt pysyvästi asumaan tilalle ja de la Chapelle rakensi uuden päärakennuksen 1863–1867. Uusi talo rakennettiin omista tiilistä C.J. von Heidekenin piirustusten mukaan ja siinä oli kellari, kaksi kerrosta ja täysimittainen ullakkokerros. Pohjoiseen päätyyn pystytettiin torni. Talon vihkimisjuhlaa vietettiin 20. elokuuta 1867. Ajanjaksona 1871–1913 kartanon omistivat Emelie de la Chapelle-Antell ja Kasten Antell sekä heidän yhdeksän lastaan.    

Pernajalaisten Pihlmanin puuseppien puoleen käännyttiin ahkerasti, kun Tjusterbyssä tehtiin erilaisia sisustustöitä. He valmistivat kiinteää sisustusta, kuten ovia ja ikkunoita, ja myöhemmin myös portaita. Koivuiset lakatut kierreportaat kirjastosta ylemmän kerroksen biljardisaliin, portaat ylös tornihuoneeseen ja portaat ylös kattoterassille tehtiin kaikki 1889 ja niiden valmistaminen kesti yhteensä runsaat 120 päivää. Pihlmanit tekivät lisäksi suuren määrän huonekaluja Tjusterbyn kirjastoon, ruokasaliin ja makuuhuoneisiin.

 

Kuvassa: Ruokasalin tuoli,
Edvard Pihlman
kopio 1700-luvun tuolista
kuuluu kokonaiseen ruokasalin kalustoon

 

Pihlmanit saivat myös runsaasti huonekalutilauksia koko Antellin suvulta ja toimittivat heille monen tyyppisiä huonekaluja: tuoleja, erilaisia pöytiä, kirjakaappeja, vaatekaappeja, sänkyjä ja lipastoja sekä pienempiä esineitä, kuten kirjelokerikkoja ja lippaita. Pihlmanit olivat mitä ilmeisimmin erittäin taitavia ja monipuolisia käsityöläisiä. Huonekalut olivat osittain omaa, ajan muotityylien biedermeierin ja uusrokokoon mukaista designia, ja osittain he kopioivat antiikin esikuvia sekä rokokoon että kustavilaiseen tyyliin. On myös esimerkkejä siitä, että Edvard Pihlman kykeni nikkaroimaan myös muiden tekemien piirustusten pohjalta, mm. valmistaessaan huonekaluja arkkitehti Armas Lindgrenin piirustusten mukaan.  


             

Lähde: Eva-Karin Wilkko-Antell: Pernåsnickarna Pihlman, 2013


 

 

Pääskynen boordissa –
Koristemaalari ja valokuvaaja Juho Pessala (1893–1955)

6.10.–17.11.2013     

Juho Pessala  oli 1900-luvun alkupuoliskolla Lapinjärvellä Porlammin kylässä asunut ja Itä-Uudenmaan maaseudulla toiminut koristemaalari, jonka sivutulolähteitä olivat valokuvaus, viulunsoitto ja graafiset työtehtävät.

Esillä on Pessalan seuranäyttämöille valmistamia teatterikulisseja, valokuvia kyläelämästä, valokuvaajan perheestä ja työtilanteista sekä ootrattuja ja kukkaornamentein maalattuja kalusteita, oravakeinutuoli ynnä muita Pessalan valmistamia tai suunnittelemia huonekaluja. Juho Pessala toimi myös teatteri- ja ravintolaviulistina. Pessalan perustama 1930-luvun Carmen-tanssiorkesteri kertoo viihdeorkestereiden ensi vaiheista maaseudulla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Kuva: Ns. Trollebo, metsäkulissi

Lavasteiden valmistaminen seuranäyttämöille oli monen koristemaalarin työkenttä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä, jolloin seurantaloja rakennettiin voimakkaasti eri puolilla maata. Juho Pessala työskenteli viulistin, maalarin, koristemaalarin, mainosgraafikon ja maskeeraajan tehtävissä Nuorisoseura Soihdun tilauksesta vuodesta 1915 ainakin vuoteen 1945.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ootraus ja marmorointi olivat Juho Pessalan erityisosaamisalue, joka tarjosi hänelle säilyneistä maalauskokonaisuuksista päätellen lukuisia työtehtäviä.Ootrauksessa eli puunmukailussa jäljitellään esimerkiksi harvinaista lehtipuuta kuten tammea ja mahonkia  ja kivenmukailussa usein eri marmorilajeja.

 

 

 

 

 

Maalaustehtäviensä ohella Juho Pessala valokuvasi sivutoimisesti.
Juho Pessala oli ensimmäinen Porlammin kylässä asunut valokuvaaja. Hän valokuvasi ihmisiä paljon näiden asuinrakennusten edustalla, pariskuntia ja perheitä lapsineen sekä useamman sukupolven ryhmäkuvia.

 

Näyttelyyn sisältyvät Pauliina Talikan ohjaama lyhytdokumentti Juho Pessalasta sekä Heta Jäälinojan videoteos Pessalan valokuvien pohjalta.

Näyttelyn tuotanto: Porlammin kotiseutumuseo, Mervi Vuorinen. Näyttelyä ovat tukeneet: Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto ja Lapinjärven kunta
Julkaisu Pääskynen boordissa – Koristemaalari ja valokuvaaja Juho Pessala (1893-1955): Marke Kalliola
Loviisan kaupungin museo – Julkaisuja 14 liittyy näyttelyyn





 

 

 

Komendantintalon joulu 2013 -
Lucia, Petterin ja Lotan joulu, Uuden vuoden viettoa…


29.11.2013–12.1.2014



 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Elsa Beskowin maailma herää eloon museon joulunäyttelyssä. Petterin ja Lotan joulu on rakennettu ruotsalaisen lastenkirjailijan ja kuvittajan Elsa Beskowin (1874–1953) samannimisen kirjan kuvituksen pohjalta. Petteri ja Lotta viettävät ensimmäistä jouluaan Täti Vihreän, Täti Ruskean ja Täti Sinipunaisen luona ja seuraavat toimeliaiden tätien joulukiireitä sekä osallistuvat itsekin joulun valmisteluihin ja kuusen hakuun. 

Museon kodissa täti Ruskea leipoo keittiössä ja täti Sinipunainen soittaa pianoa joulukoristellussa salissa. Vihdoin jouluaatto koittaa ja joulupukki lahjoineen jo oveen kolkuttaa…

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


 

 

    

Märta Helena Reenstiernan
joulu vuonna 1809. Reenstierna oli Ruotsissa sijaitsevan Årstan kartanon rouva, joka kirjoitti päiväkirjaansa miten hänen kotinsa oli koristeltu joulua varten.

"Illalla kotona sytytettiin kynttilöitä jokaiseen neljään kruunuun sekä moniin muihin kynttiläjalkoihin ja puumuotteihin aseteltuna niin, että salin pöydällä kaapin edessä oli 19 kynttilää, aluksi suorassa linjassa, sitten kaaressa, jonka edessä oli juuri auennut ruukkuruusu sekä molemmilla puolilla pienet kuuset, joissa roikkui kultapaperista tehtyjä pieniä kelloja ja joiden latvassa ylimpänä oli kultainen kruunu."

    

Uudenvuoden vietto
Erilaiset uudenvuoden viettotavat levisivät yläluokilta alaspäin – kuningashuoneessa vietettiin uuttavuotta varhain kun taas talonpoikien keskuudessa sitä ei pidetty luonnollisena. Uutenavuotena ei tapahtunut mitään talonpojan kalenteriin liittyvää eli juhlaan ei ollut aihetta. Varsinainen juhlinta kansan keskuudessa alkoi vasta 1900-luvulla. Nykyään on tapana kokoontua kellon lyödessä 12 ja toivottaa Hyvää Uutta Vuotta. Usein kohotetaan myös samppanjamalja ja jaetaan uudenvuodensuukkoja. Uudenvuodenjuhlaan saattaa liittyä myös vähän luksusta – pukeudutaan hienosti, tarjotaan ylellistä ruokaa ym. mutta tästä huolimatta nakit ja perunasalaatti kuuluvat illan perinteisimpiin ruokiin.

Ilotulitukset ovat perinteisesti kuuluneet uudenvuoden juhlallisuuksiin kuten myös tinan valaminen. Uudenvuodenlupaukset ovat edelleen perinne – kaikki haluavat tehdä hyviä lupauksia uuden vuoden alkaessa.

Uudenvuodenjuhlan pukuloistoa 1910-20-luvuilla

 

Lue lisää milloin ja miten uusivuosi on vietetty eri aikoina
Uusivuosi kalenterissa.pdf

 

 
Päivitetty: 5.12.2013
 
 

Loviisan kaupunki •  Mannerheiminkatu 4, PL 77, 07901 LOVIISA •  puh. (019) 5551 •  faksi (019) 535 791  •  kaupunki(@)loviisa.fi  •  Palaute